Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 78


 

Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätökseen 17.6.2025 § 60

 

Tekninen lautakunta 26.08.2025 § 78  

361/01.01.01.02/2025  

 

 

Valmistelija Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Teemu Hakala 22.8.2025

 

Virkaa hakenut on tehnyt oikaisuvaatimuksen koskien teknisen lautakun-nan 17.6.2025 § 60 koskien kiinteistö- ja rakennuttamispäällikön viran täyt-tämistä.

 

Tekninen johtaja Antti Hakola on ilmoittanut esteellisyydestä hallintolain 28§ 1 mom. 7k:n nojalla.

 

Kauhavan kaupungin hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin voi erityi-sestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

 

Oikaisuvaatimus ja sen sisältö

Oikaisuvaatimuksessa on esitetty seuraavat väitteet, joiden johdosta pää-tös pitäisi kumota:

 

  • Hakemusten puutteelliset tiedot lautakunnalla:
    Oikaisuvaatimuksessa on väitetty, että teknisellä lautakunnalla ei olisi ollut käytettävissään kaikkia hakemuksia ja ansioluetteloita, ja että päätöksenteko olisi tältä osin tapahtunut puutteellisen tiedon varassa.
  • Haastattelukutsujen epätasapuolinen toimittaminen:
    Oikaisuvaatimuksessa on esitetty väite siitä, että haastatteluun kutsut-tuja hakijoita olisi kohdeltu eriarvoisesti esimerkiksi tiedottamisen aika-taulun osalta, eli että eri hakijat olisivat saaneet kutsun eri aikaan.
  • Teknisen johtajan esteellisyys ja hallintosäännön soveltaminen:
    Oikaisuvaatimuksessa on kyseenalaistettu, miksi tekninen johtaja on katsonut itsensä esteelliseksi osallistumaan virantäytön käsittelyyn ja päätöksentekoon siten, että asiassa on sovellettu Kauhavan kaupungin hallintosäännön 145 §:ä.
  • Haastattelujen yhdenvertaisuus:
    Oikaisuvaatimuksessa on esitetty väite siitä, ettei haastattelutilantees-sa ole noudatettu yhdenvertaista menettelyä.
  • Viran perustamisen ja päätöksen täytäntöönpanon ajankohta:
    Oikaisuvaatimuksessa on tuotu esiin, että virkaa ei ollut perustettu vielä päätöksenteon hetkellä, ja on herätetty epäilys siitä, onko valintapäätös mahdollisesti laitettu täytäntöön ennen kuin virka on ollut virallisesti ollut olemassa.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut, että teknisen lautakunnan päätös 17.6.2025 § 60 kumotaan edellä mainituin syin ja viran täyttömenettely käynnistetään uudelleen, siten että: kaikki hakemusaineistot ovat lautakun-nan käytettävissä, haastattelut järjestetään tasapuolisesti ja riittävällä varo-ajalla, virka täytetään vasta, kun sen perustaminen on lainvoimainen ja hallinnollisesti selkeä ja valmistelusta vastaa asianmukainen viranhaltija esittelyn kautta.

 

Vastaus oikaisuvaatimuksessa esitettyyn

 

Hakemusten tiedot

Teknisen lautakunnan käytettävissä on ollut Kuntarekry-järjestelmästä saa-tu objektiivinen yhteenveto hakijoiden hakemuksista. Yhteenveto on sisäl-tänyt olennaiset tiedot kaikista hakijoista, ja lautakunnan jäsenillä on ollut mahdollisuus pyytää tarkemmin nähtäväksi myös alkuperäiset hakemuk-set ja ansioluettelot. Asiassa on siis kohdeltu hakijoita tasapuolisesti ja yh-täältä myös huolellisesti, kuten myös selvitetty asiaa riittävästi ennen pää-töksentekoa.

 

Haastattelukutsut

Haastattelukutsut on lähettänyt tekninen johtaja. Ne on toimitettu saman-aikaisesti kaikille haastatteluun kutsutuille hakijoille, eikä eri osapuolille ole ilmoitettu eri aikoina.

 

Esteellisyys

Tekninen johtaja on katsonut itsensä esteelliseksi osallistumaan asian val-misteluun ja päätöksentekoon, koska hänellä on ollut henkilökohtainen ja työtehtäviin liittyvä luottamuspula yhden hakijan kanssa. Hän on arvioinut, että hänen puolueettomuutensa voisi vaarantua, mikäli hän olisi toiminut asiassa esittelijänä, jonka vuoksi on sovellettu asiaankuuluvalla tavalla hallintosäännön 145 §:ä.

 

Haastattelujen toteutus

Molemmille hakijoille on esitetty samat kysymykset haastattelutilaisuudes-sa. Haastattelu on toteutettu tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti, ja paikalla olleet lautakunnan jäsenet voivat tämän vahvistaa. Haastatteluiden kestos-sa voi toki olla eroja, mikä on hyvin tyypillistä, koska tähän vaikuttaa muun ohella kysymyksiin annettujen vastauksien laatu ja laajuus.

 

Viran perustaminen ja päätöksen täytäntöönpano

Virka on perustettu ja tullut voimaan 1.7. Valintapäätöstä ei ole pantu täytäntöön ennen viran perustamista, joten menettely on ollut kunnallisen hallinnon määräysten mukainen.

 

Johtopäätös

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, jotka antaisivat aihetta muuttaa tehtyä virantäyttöpäätöstä. Tekninen lautakunta katsoo, että valintaprosessi on suoritettu asianmukaisesti ja päätös on syntynyt lainsäädännön edellyttämällä ja hyvän hallintotavan mukaisesti.

 

Esittelijä Ei esittelijää, puheenjohtajan selostus (hallintosääntö § 145)

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että tekninen johtaja Antti Hakola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 20.00-20.08, todettiin yleislausekejääviys.

 

Lisätietoja Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Teemu Hakala,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________