Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 07.10.2024/Asianro 4


 

Korkeamäki -nimisen kiinteistön kaupan purkaminen

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 83 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala

 

 Valtiokonttori on 22.5.2023 tehdyllä päätöksellä luovuttanut Kauhavan kaupungille osan perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuudesta. Luovutettuun omaisuuteen sisältyy----------- 233--------- -niminen tila, joka sijaitsee osoitteessa --------------, 62310 Voltti. Tilan pinta-ala on noin 4.414 m². Siihen ei kohdistu rasitustodistuksen mukaisia rasituksia eikä kiinteistörekisterin mukaisia rasittavia kulkuoikeuksia. Tila rajoittuu yksityistiehen.

 

Tilalle sijaitsee noin vuonna 1935 rakennettu asuinrakennus, jonka huoneistoala on 54 m² ja kerrosala 70 m². Lisäksi tilalla sijaitsee ulkorakennuksia.

Kaupunginhallitus päätti 2.10.2023 § 234, että kiinteistö ja kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset liittymineen (kohde) myydään julkisella myynnillä korkeimman tarjouksen tehneelle.

Kohde on ollut julkisesti myynnissä huutokauppasivustolla. Myynnistä ilmoitettiin kaupungin eri kanavissa ja siitä oli ilmoitus paikallislehdessä. Kohdetta myös esiteltiin halukkaille.

Määräaikaan mennessä kohteesta annettiin 78 tarjousta 10 tarjoajan toimesta. Korkeimman tarjouksen 13.650 euroa teki yksityishenkilö.

Käyttötarkoitus tulee olemaan vapaa-ajan asunto. Remontin jälkeen myös vakituinen asuinkäyttö on mahdollista.

Lisätietoja oheismateriaalista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kauhavan kaupunki myy kiinteistön ---------- 233--------- ja kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset liittymineen huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle ------------------ hintaan 13.650 euroa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024     

1163/02.07.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, 27.9.2024

 

 Kaupunginhallituksen 27.05.2024 (§ 83) tekemän myyntipäätöksen saatua lainvoiman Kauhavan kaupunki ja ostaja allekirjoittivat kauppakirjan 26.6.2024 koskien kiinteistöä ---------- 233--------- ja kiinteistöllä sijaitsevia rakennuksia ja liittymiä.

 

Kauppakirjan ehtojen mukaan hallinta- ja omistusoikeus kohteeseen siirtyvät, kun kauppahinta on kokonaan maksettu. Kohteesta sovittua kauppahintaa 13.650 euroa ei ole maksettu kaupungin asettamassa määräajassa, joten kaupunki ja ostaja ovat yhdessä sopineet, että kauppa puretaan.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kauhavan kaupunki purkaa ---------------- kanssa tehdyn kiinteistökaupan koskien kiinteistöä ---------- 233--------- ja kiinteistöllä sijaitsevia rakennuksia ja liittymiä.

 

Päätös 

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________