Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 32



 

Ostopalvelusopimus talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista Kuntayhtymä Kympin kanssa

 

Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 32  

668/14.00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

Kuntayhtymä Kympin väliaikaisena kuntayhtymän johtajana toimivan valmistelujohtajan työnantaja on Kauhavan kaupunki, koska Kuntayhtymä Kympillä ei vielä ole talous- ja palkkahallinnon järjestelmiä.

 

Esityslistan oheismateriaalina olevalla sopimuksella on tarkoitus sopia, että vuoden 2024 aikana Kauhavan kaupunki maksaa valmistelujohtajan palkkauksesta aiheutuneet kustannukset ja muut vähäarvoiset valmistelukustannukset ja laskuttaa ne Kuntayhtymä Kympiltä. Mikäli osapuolet yhdessä sopivat voidaan sopimusjärjestelyyn sisällyttää tarvittaessa valmistelujohtajan lisäksi myös muita valmisteluun osallistuvia asiantuntijoita.

 

Laskutus toteutetaan, kun kuntayhtymän talous- ja palkkahallinnon järjestelmät ovat valmiina. Vuoden 2024 kustannusten osalta laskutus tehdään viimeistään tammikuun 2025 aikana. 

 

Sopimuksen kohteena olevat valmistelujohtajan palkkauksesta aiheutuneet kustannukset ja muut vähäarvoiset valmistelukustannukset ovat esimerkiksi seuraavia:

  • palkkakustannukset sivukuluineen
  • asiantuntija- ja konsulttipalvelujen ostot
  • vähäarvoiset tarvikkeet ja tavarat sekä vuokrat ja
  • muut suoraan työllisyysalueen valmistelusta aiheutuvat kustannukset poissulkien kustannukset, jotka kohdistuvat Kymppi-valmisteluhankkeelle. 

 

Kauhavan kaupungin hallinnon yleiskulujen osuus, kuten taloushallinnon, palkkahallinnon, yleishallinnon, tietohallinnon ja henkilöstöhallinnon kustannukset, kohdistetaan työllisyysalueen valmisteluun kuntatalouden yleisten kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti ja Kauhavan kaupungin hallinnossa noudatettavien kustannusten jakoperiaatteiden mukaisesti. Näiden kustannusten osuus on noin 7 % kokonaiskustannuksista. 

 

Kauhavan kaupunki kohdistaa edellä selostetut kustannukset kustannuspaikalle 1658 TE2025 Työllisyysalueen valmistelu. Kauhavan kaupunki huolehtii, että kyseiselle kustannuspaikalle tiliöidään ainoastaan sopimuksen mukaiseen työllisyysalueen valmistelutyöhön kohdistuvat menot. Kauhavan kaupunki laskuttaa Kuntayhtymä Kymppiä kyseisen kustannuspaikan toteutuneiden kustannusten mukaisesti hallinnon yleiskululla lisättynä. 

 

Tähän sopimukseen sisältyvät kustannukset eritellään Kuntayhtymä Kympin vuoden 2024 talousarviossa. 

 

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat todenneet tämän sopimusjärjestelyn tarpeellisuuden Kuntayhtymä Kympin perussopimuksen hallitus- ja valtuustokäsittelyjen yhteydessä syksyllä 2023. Valmistelujohtajan rekrytointi ja siihen liittyvä palkkausjärjestely on myös käsitelty kuntien yhteisessä valmistelutyöryhmässä ja rekrytointi on päätetty toteutettavaksi jäsenkuntien toimesta perussopimuksen hallitus- ja valtuustokäsittelyissä. 

  

Edellisen perusteella osapuolet toteavat, että sopimus on ollut voimassa 2.1.2024 alkaen, jolloin valmistelujohtaja on aloittanut tehtävässään Kauhavan kaupungin palveluksessa. Kuntayhtymän Kympin yhtymähallitus on hyväksynyt sopimuksen kokouksessaan 9.2.2024. Yhtymähallituksen puheenjohtaja allekirjoittaa sopimuksen kuntayhtymän puolesta.

 

Sopimus on voimassa enintään 31.12.2024 saakka tai enintään siihen saakka, kunnes osapuolet yhdessä toteavat sopimusjärjestelyn tarpeettomaksi Kuntayhtymän Kympin talous- ja palkkahallinnon järjestelmien ollessa toiminnassa.

 

Sopimuksen päättymisestä ja sen muuttamisesta sovitaan kirjallisesti sopimusosapuolten keskinäisellä sopimuksella. 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen mukaisen sopimuksen Kuntayhtymä Kympin kanssa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että Tuula Mäki-Fränti poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin yhteisöjääviys Kuntayhtymä Kympin yhtymähallituksen puheenjohtajana.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________