Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konserni- ja henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 50



 

Vuosilomia, säästövapaita ja lomarahavapaita koskevat periaatteet

 

Konserni- ja henkilöstöjaosto 07.12.2023 § 50  

756/01.00.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Konserni- ja henkilöstöjaosto on hyväksynyt edelliset vuosilomia ja säästövapaita koskevat periaatteet vuonna 2018. Sen jälkeen kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin on tullut muutoksia, joiden takia ohjeistuksen ajanta-saistaminen on tarpeellista tehdä. Esimerkiksi perhevapaita koskevat muuttuneet määräykset ja uudet termit heijastuvat muutoksina myös vuosilomamääräyksistä annettaviin ohjeisiin. Lisäksi voimaan ovat tulleet kokonaan uudet määräykset lomarahan vaihtamisesta vapaaksi.

 

Uuteen ohjeistukseen on sisällytetty myös ohjeet em. vapaiden hakemisesta Populuksessa. Ajantasaistettujen periaatteiden myötä tullaan luopumaan säästövapaahakemusten käsittelemisestä Dynastyn viranhaltijapäätöksillä. Jatkossa hakemiseen käytetään Populukseen lisättyä uutta lomaketta, jota käytetään myös lomarahavapaiden hakemisessa.

 

Uudella ohjeistuksella täsmennetään ja ajantasaistetaan aiempaa ohjeistusta, konkretisoidaan sopimusmääräyksiä esimerkkien avulla sekä parannetaan luettavuutta rakennetta muuttamalla. Sisältömuutoksia ei ole tehty lukuun ottamatta ohjeeseen lisättyä lomarahavapaita koskevaa osiota.

 

Uusi ohjeistus korvaa konserni- ja henkilöstöjaoston 2.5.2018 § 35 hyväksymät vuosilomia ja säästövapaita koskevat periaatteet.

 

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta totesi 22.11.2023 § 39, ettei toimikunnalla ole huomauttamista vuosilomia, säästövapaita ja lomarahavapaita koskeviin periaatteisiin.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyy vuosilomia, säästövapaita ja lomarahavapaita koskevat periaatteet liitteen mukaisena.

 

Päätös Konserni- ja henkilöstöjaosto hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö, puh. 040 647 6506,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

 

______________________________