RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Esityslista 15.06.2026/Asianro 3
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Arviointikertomus 2025
Tarkastuslautakunta 19.05.2026 § 38
Valmistelija Sihteeri Sanni Lager 11.5.2026
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tehtävänä on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Esittelijä Ei esittelijää, puheenjohtajan selostus (hallintosääntö § 159)
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2025 arviointikertomuksen ja lähettää sen valtuustolle tiedoksi ja toimenpiteitä varten.
Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ja allekirjoitti vuoden 2025 arviointikertomuksen ja lähettää sen valtuustolle tiedoksi ja toimenpiteitä varten.
Lisätietoja Puheenjohtaja Juho-Matti Ojanperä, etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
Valtuusto 15.06.2026
529/02.02.02/2025
Päätös
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia | |