RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoaloitteeseen vastaaminen / Kauhavan koulukeskuksen liikuntatilojen turvallisuuden parantaminen
Elämänlaatulautakunta 29.04.2026 § 39
Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä 23.4.2026
Matias Peltonen on SDP:n valtuustoryhmän puolesta jättänyt valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 20.10.2025 koskien Kauhavan koulukeskuksen liikuntatilojen turvallisuuden parantamista.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kauhavan kaupunki selvittäisi mahdollisuuden perustaa liikuntatilojen vahtimestarin tehtävän. Valtuustoaloitteessa mainitaan tavoitteeksi parantaa liikuntatilojen turvallisuutta, sujuvoittaa käyttöä ja vahvistaa käyttäjien turvallisuuden tunnetta sekä koulupäivän aikana että iltakäytön yhteydessä.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 27.10.2025 § 240 antanut valtuustoaloitteen valmisteltavaksi elämänlaatulautakunnalle, jolle teknisen lautakunnan on annettava lausunto.
Valtuustoaloitteen esitys on kannattava ja vahtimestarin työpanokselle on tarvetta niin koulupäivän kuin ilta-ajan osalta. Kauhavan koulukeskukselle on hankittu vartiointipalvelua ajoittain, koskien lähinnä ilta-aikaa. Asiaa on syytä selvittää vuoden 2027 talousarviovalmisteluvaiheessa yhdessä teknisen toimialan kanssa. On tarkoituksenmukaista liittää vahtimestarin työpanos osaksi liikuntapaikkaselvityksessä esille noussutta tarvetta liikuntapaikkahoitajien osalta.
Valtuustoaloitteen esitys on osin teknisen toimialan alaista toimintaa, joten asiaa tulee valmistella yhteistyössä sivistys- ja teknisen toimialan kesken. Esitetty vahtimestarin työtehtävä voidaan ajatella olevan sekä koulupäivän ajalle että ilta-ajalle ajoittuvaksi ja työtehtävien sisältöä tulee tarkastella eri tarpeet ja näkökulmat huomioiden. Kouluajan turvallisuus, kiinteistöön liittyvät korjaushavainnoit ja toimenpiteet, ulkoaluiden hoitaminen, koulujen lähiliikuntapaikkojen hoito ja turvallisuuden tarkastelua, ilta-ajan yleisen järjestyksen valvominen ja pelisääntöjen noudattaminen ovat esimerkkejä vahtimestarin mahdollisesta työnkuvasta.
Vuoden 2026 talousarvioon ei ole varattu vahtimestarin tehtävään palkkakuluja, joten asiaa on mahdollista tarkastella talousarvion ja henkilöstösuunnitelmaa vuodelle 2027 laadittaessa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä
Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta merkitsee valtuustoaloitteen käsitellyksi osaltaan ja lähettää valtuustoaloitteen jatkokäsittelyyn valtuustolle.
Päätös Elämänlaatulautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan
päätösehdotuksen
Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
Tekninen lautakunta 16.06.2026
103/00.01.01.00/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Sami Tuomisto 8.6.2026
Matias Peltonen on SDP:n valtuustoryhmän puolesta jättänyt valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 20.10.2025 koskien Kauhavan koulukeskuksen liikuntatilojen turvallisuuden parantamista.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kauhavan kaupunki selvittäisi mahdollisuuden perustaa liikuntatilojen vahtimestarin tehtävän. Valtuustoaloitteessa mainitaan tavoitteeksi parantaa liikuntatilojen turvallisuutta, sujuvoittaa käyttöä ja vahvistaa käyttäjien turvallisuuden tunnetta sekä koulupäivän aikana että iltakäytön yhteydessä.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 27.10.2025 § 240 antanut valtuustoaloitteen valmisteltavaksi elämänlaatulautakunnalle, jolle teknisen lautakunnan on annettava lausunto.
Tekniset palvelut on valmistellut vastauksen aloitteeseen ja toteaa seuraavaa:
- Teknisten palveluiden tehtäväalue ja resurssien kohdentaminen: Teknisten palveluiden rooli koulukeskuksen turvallisuuden ja sujuvan käytön varmistamisessa painottuu kiinteistöjen rakennustekniseen toi-mivuuteen sekä nykyaikaisten turvajärjestelmien ylläpitoon. Aloitteessa esitettyjä koulupäivän aikaisia ja iltakäytön turvallisuustavoitteita voi-daan tarvittaessa edistää teknisten palveluiden toimesta kehittämällä edelleen kiinteistön sähköistä kulunvalvontaa sekä esimerkiksi tallen-tavaa kameravalvontaa. Nämä tekniset ratkaisut tarjoavat luotettavan ja kustannustehokkaan tavan tukea tilojen yleistä järjestystä ja käyttä-jien turvallisuuden tunnetta ilman uuden vahtimestarin viran perusta-mista.
- Ulkoalueiden hoidon nykytila: Kauhavan kaupungin ulkoalueiden hoito ja kunnossapito on ulkoistettu ulkopuolisille urakoitsijoille toimin-nan tehokkuuden ja kustannussäästöjen varmistamiseksi. Nykyinen urakkasopimus on voimassa seuraavat kolme vuotta, ja siihen sisältyy yhden vuoden optio (3 v + 1 v). Urakoitsijoilla on valmis kalusto ja re-surssit vastata alueiden hoidosta sovittujen laatukriteerien mukaisesti, joten uuden viran perustaminen ulkoalueiden hoitoa varten heikentäisi kokonaistehokkuutta.
- Resursointi ja maantieteellinen laajuus: Erillisen vahtimestarin viran perustaminen ei ratkaise laajaa liikuntapaikkojen hoidon resurssitarvet-ta. Kauhavan alueella on maantieteellisesti paljon eri liikuntapaikkoja. Yksi henkilö ei voi olla samanaikaisesti läsnä useassa kohteessa, joten viran perustamisella saavutettava hyöty jää paikalliseksi ja tehottomak-si suhteessa siitä aiheutuviin kustannuksiin.
- Rekrytointihaasteet: Liikuntapaikkojen ja koulukeskuksen tarpeet edellyttäisivät monialaisesti koulutettua ja kokenutta työntekijää. Hen-kilön tulisi hallita niin kiinteistötekniikka, liikuntapaikkojen erityishoito (kuten kenttien ja salien materiaalit) kuin järjestyksenvalvonta ja asia-kaspalvelu. Työmarkkinoilta on nykytilanteessa erittäin haasteellista löytää henkilöä, jolla on näin laaja-alainen tutkinto- ja osaamistausta.
Esittelijä Tekninen johtaja Sami Tuomisto
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa asiassa lausuntonsa ja lähettää sen elämänlaatulautakunnalle kaupunginhallituksen 27.10.2025 § 240 mukaisesti.
Päätös
Lisätietoja Tekninen johtaja Sami Tuomisto, puh. 050 303 9937,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia | |