RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 29.04.2026/Pykälä 13
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Vanhusneuvosto 29.04.2026 § 13
Puheenjohtaja kertoi, että Eläkeliitto Kauhavan yhdistys ry on tehnyt kevätkokouksessa 24.3.2026 kannanoton ikääntyvän väestön ja eläkeläisten hyvinvoinnista ja tulevaisuuden haasteista sekä kotikunnassamme että hyvinvointialueella. Kannanotto on lähetetty hyvinvointialueen ikäihmisten palvelualuejohtajalle ja kokouksessa annettiin kaupunginhallituksen edustajalle. Kannanotto on myös julkaistu Komiat - lehdessä 22.4.2026.
Sihteeri kertoi senioriasumisen tarvekyselyn tuloksista. Kyselyyn vastasi yhteensä 439 henkilöä, joista 60% oli yli 70-vuotiaita. Vastauksia saatiin jokaisesta kaupunginosasta, yli 70% vastaajista vastasivat asuvansa tällä hetkellä joko Alahärmässä tai kanta-Kauhavalla. Kyselyn tuloksia tullaan esittelemään myös potentiaalisille toimijoille kevään aikana.
Vanhusneuvosto pitää seuraavan kokouksen elokuulla, johon kutsutaan palo- ja pelastustoimen asiantuntijaa puhumaan ikäihmisten varautumiseen liittyvistä asioista.
Vanhusneuvoston jäsenet ehdottivat myös, että kutsutaan seuraavaan kokoukseen hyvinvointialueen ateriapalvelujen asiantuntijaa kertomaan ikäihmisten ateriapalveluista.
Päätösehdotus Merkitään vanhusneuvostolle tietoon saatetuksi.
Päätös Merkittiin asiat tietoon saatetuksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |