RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 29.04.2026/Pykälä 11
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvoston kuulumiset
Vanhusneuvosto 29.04.2026 § 11
Valmistelija Sihteeri
Puheenjohtaja Anna-Liisa Niemi on Kauhavan edustaja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvostossa ja hän kertoo alueen vanhusneuvoston kuulumiset.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Merkitään vanhusneuvostolle tietoon saatetuksi.
Päätös Puheenjohtaja kertoi, että kevään aikana on pidetty kaksi hyvinvointialueen vanhusneuvoston kokousta 25.2. ja 20.4.
Hyvinvointisuunnitelman päivittäminen on meneillään ja valmisteluun on otettu mukaan kunnat, järjestöt ja vanhusneuvoston edustajat. Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma on ollut kommenttikierroksella kunnissa ja vaikuttamistoimielimissä. Hyvinvointisuunnitelman kolme painopistealuetta: vahvistetaan terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoa, palveluiden saatavuutta ja turvataan ikääntyvän väestön osallisuutta. Ikäihmisten kohdalla on tullut esille myös kaatumisen ehkäisy yhtenä tärkeänä teemana, joten ennakoidaan ja kerrotaan päättäjille sekä yrityksille esim. katujen hoitamiseen ja rakentamiseen liittyvissä toimenpiteissä. Palautteissa korostettiin järjestöjen roolia, konkreettisten toimenpiteiden ja arvioinnin tarvetta sekä huolta siitä, että tulokset eivät jää arvailujen varaan. Esille on tuotu rokotusten saavutettavuus, joka on erityisen tärkeää ikäihmisille, ja että palveluiden tulisi olla mahdollisimman lähellä käyttäjiä.
On perustettu yhteistyöverkosto hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen ja yritysten välille. Jokaiseen kuntaan on nimetty järjestöyhdyshenkilö ja Kauhavalla kulttuuriohjaaja Jaakko Erkinheimo toimii yhdyshenkilönä.
Vanhusneuvosto on edellyttänyt, että hyvinvointialue huolehtii ikäihmisten palveluiden tasavertaisuudesta eli ottaa huomioon myös ne, joilla ei ole älylaitteita käytössä eikä osaamista niiden käyttämisessä.
Hyvinvointialueen vanhusneuvosto on esittänyt, että ikäihmisiä koskevissa asioissa pyydetään vanhusneuvoston mielipidettä ennen asioiden valmistelua.
Merkittiin asiat tietoon saatetuksi.
Lisätietoja Puheenjohtaja Anna-Liisa Niemi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |