Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 106


Kylätoiminnan avustamisen periaatteet 2026

 

Kylätoiminnan avustamisen periaatteiden hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 08.06.2026 § 106  

256/02.05.01.02/2026  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 1.6.2026

 

Kauhavan kaupunki on kuntaliitoksesta alkaen avustanut vuosittain kylätoimintaa toiminta-avustuksella ja avustuksella kylätoimintaan käytettyjen tilojen ylläpitokustannuksiin.

 

Vuoteen 2025 saakka kylätoiminnan avustusten myöntäminen kuului asukaslautakunnille. Avustuksen myöntämisperiaatteet päätettiin vuosittain lautakuntien kokouksissa. Periaatteet olivat kuitenkin lähes yhdenmukaiset jokaisella asukaslautakunnalla ja ne pysyivät samoina vuosien ajan.

 

Nykyisin voimassa olevan hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kylätoiminnan avustamisen periaatteista ja 44 §:n mukaan hallintojohtaja avustusten myöntämisestä.

 

Konsernihallinnon toimialalla on valmisteltu nyt käsittelyssä olevat avustusperiaatteet. Avustusten määräytymisperiaatteet ovat samat kuin aikaisemmin asukaslautakuntien käytäntönä on ollut. Lisäksi periaatteissa määritellään kuka / millainen toimija voi jatkossa saada avustusta. Tällä pyritään toimijoiden yhdenvertaiseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun.

 

Valtuusto on myöntänyt vuoden 2026 talousarviossa kylätoiminnan avustuksiin 50.000 euroa. Avustukset tulevat haettavaksi elokuussa.

 

Kylätoiminnan avustamisen periaatteet -asiakirja on liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Kylätoiminnan avustamisen periaatteet liitteen mukaisena.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että Sinikka Lammi poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin intressijääviys Pakan kyläseura ry:n hallituksen puheenjohtajana.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________