RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.04.2026/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloitteeseen vastaaminen / Tievalaistus Tuomisentielle
Tekninen lautakunta 28.04.2026 § 35
103/00.01.01.00/2025
Valmistelija vt. yhdyskuntatekniikan päällikkö Jukka Arvola 23.4.2026
Esa Puronvarsi ja 2 muuta henkilöä ovat jättäneet valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 8.12.2025. Valtuustoaloitteessa esitetään tievalaistuksen rakentamista Tuomisentielle.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.12.2025 § 281 antanut valtuustoaloitteen valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
Tuomisentie sijaitsee teollisuusalueella ja tien varrella on lukuisia yrityksiä.
Esittelijä Tekninen johtaja Sami Tuomisto
Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa, että Esa Puronvarren ja 2 muun henkilön jättämä valtuustoaloite tievalaistuksen rakentamisesta Tuomisentielle otetaan teknisen toimen työohjelmaan.
Tekninen lautakunta antaa vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan päätöehdotuksen.
Lisätietoja vt. yhdyskuntatekniikan päällikkö Jukka Arvola, puh. 040 353 1578
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
_____________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |