RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 50
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuuston 23.3.2026 tekemien päätösten toimeenpano
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 50
174/00.01.01.00/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 26.3.2026
Kuntalain mukaan kaupunginhallitus huolehtii valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta. Kaupunginhallituksen tulee todeta, että valtuuston päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä tai että ne eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi taikka ole muutoin lainvastaisia.
Mikäli kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös ei ole lainvoimainen, sen tulee jättää päätös täytäntöönpanematta sekä saattaa asia uudelleen valtuuston käsiteltäväksi. Syy täytäntöönpanematta jättämisestä on selvitettävä.
Valtuuston 23.3.2026 päätöksien toimeenpanot on kirjattu Dynasty-asianhallintajärjestelmään ao. pykälien kohdalle.
Valtuuston kokouksessa 23.3.2026 jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet:
- Mika Kankaansyrjän ja 16 muun valtuutetun allekirjoittama aloite kos-kien sakokaivolietteen vastaanottamista Kauhavan jätevedenpuhdista-molla.
- Kari Janhusen ja yhden muun valtuutetun allekirjoittama aloite Kauha-van kirkon jokirannan ja muun välittömän alueen kuntoon saattami-sesta.
- Sirpa Lammin ja neljän muun valtuutetun allekirjoittama aloite i-Wall-peliseinien hankkimisesta Kauhavan koulukeskuksen lisäksi jokaiseen kouluun.
- Sirpa Lammin ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama aloite kokous-tekniikkaa ja päätöksentekomenettelyä koskevan koulutuksen järjestä-misestä toimielinten jäsenille ja puheenjohtajille.
Hallintosäännön 137 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Kauhavan jätevedenpuhdistamon omistaa ja sen toiminnasta vastaa Kauhavan Vesi Oy, joten kaupunki ei voi ottaa valmisteltavaksi Mika Kankaansyrjän ym. valtuustoaloitetta sakokaivolietteen vastaanottamisesta Kauhavan jätevedenpuhdistamolla.
Valtuuston pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu 26.3.2026.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- toteaa, että valtuuston päätökset 23.3.2026 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä ne mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole lakien tai asetusten vastaisia sekä päättää panna ne täytäntöön;
- antaa Mika Kankaansyrjän ym. aloitteen tiedoksi Kauhavan Vesi Oy:lle, ja ohjeistaa yhtiötä selvittämään mahdollisuudet sakokaivolietteen vastaanottamisesta Kauhavan jätevedenpuhdistamolla;
- päättää lähettää Kari Janhusen ym. valtuustoaloitteen Kauhavan kirkon jokirannan ja muun välittömän alueen kuntoon saattamisesta valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle;
- päättää lähettää Sirpa Lammin ym. valtuustoaloitteen i-Wall-peliseinien hankkimisesta Kauhavan koulukeskuksen lisäksi jokaiseen kouluun valmisteltavaksi kasvatus- ja opetuslautakunnalle, ja
- päättää lähettää Sirpa Lammin ym. valtuustoaloitteen kokoustekniikkaa ja päätöksentekomenettelyä koskevan koulutuksen järjestämisestä toimielinten jäsenille ja puheenjohtajille valmisteltavaksi konsernihallinnolle.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo. puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |