RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 46
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kauhava Voltti-Sorvisto kuntarahoitusanomus
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 46
176/02.05.01.02/2026
Valmistelija Elinvoimajohtaja Juha-Martti Kuoppala 25.3.2026
Alajärven Puhelinosuuskunta Japo on päättänyt rakentaa valokuituverkon Kauhavalla Voltin ja Sorviston alueelle oheisen karttaliitteen mukaisesti.
Japo on hakenut hankkeelle tukea Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskukselta. Hanke on edennyt jatkovalmisteluun Elinvoimakeskuksen pisteytyksessä. Rahoituksen saamisen ehtona on hankkeelle myönnettävä kuntarahoitus.
Tämän vuoksi Alajärven Puhelinosuuskunta Japo anoo Kauhavan kaupungilta avustusta valokuituhankkeiden toteuttamiseen yhteensä 23.892 euroa. Hankkeen tukikelpoiset kustannukset ovat yhteensä 367.570 euroa. Hankkeen aikana rakennetaan valokuituliittymä 46:lle kiinteistön omistajalle Voltti-Sorvisto alueella. Rakennettavan valokuituverkon kokonaispituus on 29.604 metriä.
Hanke turvaa toimintavarmat tietoliikenneyhteydet alueen asukkaille ja yrityksille, edistää monipaikkaisuutta ja mahdollistaa etätyön. Toimivat yhteydet vahvistavat alueen elinvoimaa ja tukevat kiinteistöjen arvon säilymistä.
Elinvoimapalveluiden vuoden 2026 talousarvioon on varattu rahoitusta uusille yleishyödyllisille investointihankkeille.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kauhavan kaupunki myöntää 23.892,00 euron kuntarahoituksen Voltti-Sorvisto valokuituhankkeelle.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Mika Ekola ja Petri Hietamäki poistuivat esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin intressijääviydet (Ekolan yritys Härmän Kuriiri Oy ja Petri Hietamäen omistama kiinteistö sijaitsevat hankkeen vaikutusalueella).
Lisätietoja Elinvoimajohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |