RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaavoitus- ja lupalautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 36
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vapautushakemus viemäriin liittymisestä kiinteistöllä 2:102
Kaavoitus- ja lupalautakunta 26.11.2025 § 36
576/11.01.05/2025
Valmistelija Ympäristöasiantuntija Katariina Kulju 20.11.2025
Vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta tässä pykälässä säädetyin perustein. Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.
Lisäksi 3 momentin mukaan edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 16 luvussa säädetään jätevesien käsittelystä ja johtamisesta viermäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla.
Kauhavan kaupungin ympäristöasiantuntijat ovat yhteistyössä Kauhavan Vesi Oy:n kanssa lähettäneet kootusti jätevesiviemäriin liittymiskehotuksia. Kehotuksia on lähetetty pienissä erissä kiinteistöille, jotka sijaitsevat viemärin toiminta-alueella, mutta eivät ole liittyneet viemäriin.
Kiinteistö sijaitsee Ylihärmässä Pöyhösenkankaan I-luokan pohjavesialueella. Hakemus on tullut vireille 2.9.2019 ja asian käsittely on keskeytynyt. Hakijalle on lähetetty 16.9.2025 selvityspyyntö nykyisestä tilanteesta, jotta asiassa saadaan tehtyä päätös. Hakija on toimittanut 7.10.2025 ajantasaiset tiedot tilanteestaan. Kauhavan vesi Oy:n mukaan kiinteistön veden kulutus on noin 60-70 m3/vuosi ja liittymiskustannukset kokonaisuudessaan 6 000-8 000 € (liittymismaksu 2 786 €).
Esittelijä Maankäyttöpäällikkö Päivi Raski
Päätösehdotus Kaavoitus- ja lupalautakunta päättää asian liitteen mukaisesti eikä myönnä vapautusta kiinteistölle.
Päätös Kaavoitus- ja lupalautakunta hyväksyi yksimielisesti maankäyttöpäällikön ehdotuksen.
Pöytäkirjaan merkittiin, että ympäristöasiantuntija Katariina Kulju oli klo 18.29 - 18.49 paikalla kokouksessa esittelemässä asioita
- Vapautushakemus viemäriin liittymisestä tilalla 1:99
- Vapautushakemus viemäriin liittymisestä tilalla 1:98
- Vapautushakemus viemäriin liittymisestä kiinteistöllä 2:102.
Kulju poistui kokouksesta ennen ao. asioiden päätöksentekoa.
Maankäyttöasiantuntija Aleksi Saukko poistui kokouksesta ennen asioiden
- Vapautushakemus viemäriin liittymisestä tilalla 1:99
- Vapautushakemus viemäriin liittymisestä tilalla 1:98
- Vapautushakemus viemäriin liittymisestä kiinteistöllä 2:102 päätöksentekoa klo 18.49.
Lisätietoja Ympäristöasiantuntija Katariina Kulju, puh. 040-6838357,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |