RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 240
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuuston 20.10.2025 tekemien päätösten täytäntöönpano
Kaupunginhallitus 27.10.2025 § 240
103/00.01.01.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 23.10.2025
Kuntalain mukaan kaupunginhallitus huolehtii valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta. Kaupunginhallituksen tulee todeta, että valtuuston päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä tai että ne eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi taikka ole muutoin lainvastaisia.
Mikäli kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös ei ole lainvoimainen, sen tulee jättää päätös täytäntöönpanematta sekä saattaa asia uudelleen valtuuston käsiteltäväksi. Syy täytäntöönpanematta jättämisestä on selvitettävä.
Valtuuston 20.10.2025 päätöksien toimeenpanot on kirjattu Dynasty-asianhallintajärjestelmään ao. pykälien kohdalle.
Valtuuston kokouksessa 20.10.2025 jätettiin seuraava valtuustoaloite:
- Matias Peltosen SDP:n valtuustoryhmän puolesta jättämä aloite Kauhavan koulukeskuksen liikuntatilojen turvallisuuden parantamiseksi.
Valtuuston pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu 23.10.2025.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- toteaa, että valtuuston päätökset 20.10.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä ne mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole lakien tai asetusten vastaisia sekä päättää panna ne täytäntöön;
- päättää lähettää Matias Peltosen ym. valtuustoaloitteen Kauhavan koulukeskuksen liikuntatilojen turvallisuuden parantamiseksi annetaan valmisteltavaksi elämänlaatulautakunnalle valmisteltavaksi, jolle teknisen lautakunnan on annettava lausunto.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo. puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |