Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 229


 

Vuoden 2026 talousarvio

 

Kaupunginhallitus 07.10.2025 § 222 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 2.10.2025

 

Kaupunginhallitus antoi 23.6.2025 vuoden 2026 talousarvion laadintaohjeen. Talousarvio laaditaan valtuustoon nähden sitovaksi toimialatasolla.

 

Ohjeen mukaan käyttötalousmenot tulee budjetoida niin, että menot henkilöstömenoja lukuun ottamatta ovat enintään vuoden 2025 talousarvion tasolla. Palkat on ohjeistettu budjetoimaan hyväksytyn vakanssirakenteen mukaisina siten, heinäkuun 2025 palkkoja korotetaan 3,6 prosentilla. Lisäksi palkkoihin vuonna 2026 tulevat työkokemuslisät on huomioitava.

 

Toimialat ovat palauttaneet talousarvioesityksensä 19.9.2025 mennessä. Tämän jälkeen hallintojohtaja on käynyt talousarvioesityksiä läpi. Tarkistuksia on tehty tässä vaiheessa vasta sivistyspalvelujen ja konsernihallinnon ehdotuksiin. Sivistyspalvelujen talousarviotarkastelu on tehty yhdessä toimialajohtajan kanssa. Talousarviota käsitellään Kestävä kuntatalous -toimikunnassa 7.10.2025.

 

Toimialojen esityksissä toimintatuottojen kokonaismäärä oli 4,116 miljoonaa euro. Vuoden 2025 talousarvioon verrattuna toimintatuotot pienenevät 1,504 miljoonalla eurolla eli 26,8 prosentilla.

 

Toimialojen esittämät toimintakulut vuodelle 2026 olivat yhteensä 49,261 miljoonaa euroa. Vuoden 2025 talousarvioon verrattuna toimintakulut kasvavat 2,257 miljoonaa euroa eli 4,8 prosenttia. Toimintakuluihin sisältyy 0,650 miljoonan euron varaus tyhjilleen jääneiden rakennusten purkamiseen.

 

Talousarvioon ei sisälly neljän sote-kiinteistön eli Iltakellon, Kaitorannan, Ylihärmän terveysasema-palvelukeskuksen eikä Kortesjärven vanhainkodin tuottoja, kuluja eikä poistoja, koska nämä kiinteistöt todennäköisesti joudutaan yhtiöittämään. Valtuuston päätökseen 26.5.2025 vesihuolto-omaisuuden myymisestä Kauhavan Vesi Oy:lle perustuen talousarvioon ei sisälly myöskään vesihuolto-omaisuuden vuokratuottoa eikä poistoja, mutta kauppahinnan rahoittamiseen myönnettävän lainan korko on huomioitu. Itse kaupasta syntyvän myyntivoiton arvioidaan kohdistuvan vuodelle 2025, eikä sitä ole huomioitu vuoden 2026 talousarviossa.

 

Talousarvioesityksiin sisältyy muutamia uusia vakansseja. Nämä ovat mukana toimintakuluissa sen mukaisina, kun toimialat ovat ne budjetoineet. Johtoryhmä ja konserni- ja henkilöstöjaosto eivät ole vielä käsitelleet henkilöstösuunnitelmaa.

 

Vuoden 2026 verotulot on budjetoitu Kuntaliiton 23.9.2025 päivitetyn kuntakohtaisen veroennustekehikon mukaisina. Veroprosentit on pidetty vuoden 2025 tasolla.

 

Verotulojen yhteismääräksi on budjetoitu 35,013 miljoonaa euroa. Verotulot kasvavat 1,699 miljoonalla eurolla vuoden 2025 talousarvioon verrattuna. Vuoden 2025 toteumaennusteeseen nähden verotulojen kokonaismäärä kasvaa peräti 2,287 miljoonalla eurolla. Kunnallisveron tuotoksi on budjetoitu 27,343 miljoonaa euroa, yhteisöveron 2,959 miljoonaa euroa ja kiinteistöveron 4,711 miljoonaa euroa.

 

Valtionosuudet on budjetoitu Kuntaliiton 23.9.2025 julkaisemiin ennakollisiin valtionosuuslaskelmiin perustuen. OKM:n muiden valtionosuuksien budjetoinnissa on käytetty 20.9.2025 mukaisia oppilasmääriä. Valtionosuuksia budjetoidessa on huomioitu ns. pienten lukioiden korotetun valtionosuuden päättymisen vaikutus, mikä vuonna 2026 on 33,3 % korotuksen määrästä. Yhteensä valtionosuustuloa on budjetoitu 16,232 miljoonaa euroa.

 

Peruspalvelujen valtionosuutta on budjetoitu 14,058 miljoonaa euroa, mikä on 0,697 miljoonaa euroa enemmän kuin vuodelle 2025 budjetoitu määrä ja 0,631 euroa enemmän vuoden 2025 valtionosuuspäätökseen verrattuna

 

Verotulomenetysten korvauserää arvioidaan saatavan 2,301 miljoonaa euroa, mikä on samaa tasoa kuin vuodelle 2025 budjetoitu ja myönnetty määrä. OKM:n muihin valtionosuuksiin on budjetoitu -0,126 miljoonaa euroa. Tuloarviossa on huomioitu 33,3 prosentin leikkaus ns. pienten lukioiden valtionosuuskorotuksen vaikutuksesta. Ao. korotus poistuu asteittain vuosina 2026-2028. Vuonna 2026 leikkauksen vaikutus on 185.000 euroa.

 

Kaupunginhallitus asetti talousarvio laadintaohjeissa toimialojen investoinneille raamin. Konsernihallinnon toimialan investointien nettomääräksi asetettiin 0,400 miljoonaa euroa, sivistyspalveluiden toimialan 50.000 euroa ja teknisen toimialan investointimääräksi päätettiin 3,700 miljoonaa euroa. Toimialojen investointiehdotusten nettomäärä oli lähes asetetun raamin mukainen, ja vain sivistyspalvelujen toimialan esitys ylitti raamin 25.000 eurolla. Vt. tekninen johtaja esittelee investointiehdotuksia kaupunginhallitukselle.

 

Toimialajohtajat on kutsuttu kaupunginhallituksen kokoukseen esittelemään oman toimialansa talousarvioesitystä. 7.10.2025 kaupunginhallitukselle esitellään konsernihallinnon ja sivistyspalveluiden käyttötalousbudjetit sekä strategiset tavoitteet. Kaupunginhallitus jatkaa talousarviokäsittelyä 8.10.2025, jolloin esittelyvuorossa ovat elinvoimapalveluiden ja teknisten palveluiden tavoitteet sekä käyttötalous- ja investointibudjetit.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

-        merkitsee toimialojen talousarvioehdotukset tiedoksi

-        antaa jatko-ohjeita talousarvion valmistelua varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että

-          sivistysjohtaja Jonna Heikkilä oli paikalla kokouksessa esittelemässä sivistyspalvelujen toimialan talousarvioehdotusta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 13.04-14.05. Heikkilä poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

-          kokous keskeytettiin klo 14.05

-          kokousta jatkettiin klo 14.24.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginhallitus 08.10.2025 § 229  

287/02.02.00/2025  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

-          merkitsee elinvoimapalveluiden ja teknisten palveluiden toimialojen talousarvioehdotukset tiedoksi

-          antaa jatko-ohjeita talousarvion valmistelua varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että

-          kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala oli tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.12-15.11 paikalla kokouksessa esittelemässä elinvoimapalveluiden toimialan talousarvioehdotusta. Kuoppala poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa

-          Antti Kurvinen liittyi kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.28 etäyhteydellä

-          vt. tekninen johtaja Maria Annala oli tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.12-17.22 paikalla kokouksessa esittelemässä teknisten palveluiden toimialan talousarvioehdotusta. Annala poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa

-          kokous keskeytettiin klo 16.22

-          Antti Kurvinen poistui kokouksesta klo 16.22

-          kokousta jatkettiin klo 16.40. 

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________