Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 214


 

Perillisittä kuolleen henkilön jälkeen kaupungille tulleen omaisuuden käyttäminen

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 19 

 

 

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Liisa Salo

 

Valtiokonttori on 21.12.2022 lähettänyt kaupungille ilmoituksen mahdollisuudesta hakea perillisittä vuonna 2021 kuolleen henkilön omaisuutta. Ko. henkilöltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5. luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta ilman perillisiä kuolleiden henkilöiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.

 

Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvaa kiinteistöä voi hakea vain kiinteistön sijaintikunta. Kunnan on ilmoitettava jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Hakemus on toimitettava Valtiokonttorille 21.2.2023 mennessä.

 

Valtiokonttorin valtuuttama pesänhoitaja on toimittanut kaupungille perukirjan. jonka mukaan pesän varallisuus on noin 359.000 euroa. Varallisuudesta kiinteän omaisuuden osuus on 20.000 euroa ja koneiden ja kaluston osuus 3.500 euroa.

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Liisa Salo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta luovutettavaksi Kauhavan kaupungille.

 

Omaisuus tullaan käyttämään kulttuurihistoriallisten rakennusten korjauskuluihin ja lasten tasavertaisten kulttuuri- ym. harrastuspalveluiden lisäämiseen.

 

Asian käsittely Harri Ojanperä esitti, että omaisuus tultaisiin käyttämään päätösehdotuksessa mainittujen lisäksi myös kulttuuritapahtumia tarjoavien rakennusten korjauskuluihin.

 

 Tiina Roumio ja Jari Välikangas kannattivat Harri Ojanperän esitystä.

 

Vt. kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus

 

 Kaupunginhallitus päättää hakea perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta luovutettavaksi Kauhavan kaupungille.

 

 Omaisuus tullaan käyttämään kulttuurihistoriallisten rakennusten sekä kulttuuritapahtumia tarjoavien rakennusten korjauskuluihin ja lasten tasavertaisten kulttuuriin liittyvien harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen.

 

 Kaupunginhallitus yhtyi yksimielisesti vt. kaupunginjohtajan muutettuun ehdotukseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vt. kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen.

 

Lisätietoja Vt. kaupunginjohtaja Liisa Salo. puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 ______________________________

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 02.10.2023 § 234 

 

 

 

Valmistelija Vs. kaupunginjohtaja Liisa Salo

 

Valtiokonttori on 22.5.2023 tehdyllä päätöksellä luovuttanut Kauhavan kaupungille osan perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuudesta. Luovutettuun omaisuuteen sisältyy Korkeamäki 233-412-14-1 -niminen tila, joka sijaitsee osoitteessa Kivimäentie 30, 62310 Voltti. Tilan pinta-ala on noin 4414 m². Siihen ei kohdistu rasitustodistuksen mukaisia rasituksia eikä kiinteistörekisterin mukaisia rasittavia kulkuoikeuksia. Tila rajoittuu yksityistiehen.

 

Tilalle sijaitsee noin vuonna 1935 rakennettu asuinrakennus, jonka huoneistoala on 54 m² ja kerrosala 70 m². Lisäksi tilalla sijaitsee ulkorakennuksia.

 

Päätöksen mukaan omaisuuden saamisen ehtona on, että kaupunki käyttää omaisuuden kulttuurihistoriallisten rakennusten korjauskuluihin ja lasten tasavertaisten kulttuuri- ym. harrastuspalveluiden lisäämiseen. Kaupunki vastaa myös pesän veloista ja maksuista. Jos ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentin saaja, kaupunki luovuttaa omaisuuden tälle.

 

Kuolinpesän rahavarat eivät ole esittelytekstin valmisteluun mennessä siirtyneet Kauhavan kaupungin tilille.

 

Yksityishenkilö on toimittanut kaupungille edellä mainittua kiinteistöä koskevan ostotarjouksen, joka on liitteenä. Tarjottu kauppahinta on selvästi alhaisempi kuin perukirjan ja Valtiokonttorin arvio kiinteistön arvosta.

 

Kaupunki on aikaisemminkin saanut omistukseensa perillisittä kuolleiden henkilöiden jälkeen kiinteistöjä tai asunto-osakkeita ja myös näitä koskeneita suoria ostotarjouksia. Kohteet on tähän saakka myyty eteenpäin julkisella myynnillä, eikä tästä ole syytä poiketa nytkään.

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja Liisa Salo

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myydä kiinteistön Korkeamäki 233-412-14-1 ja kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset liittymineen.

 

Kiinteistö myydään julkisella myynnillä korkeimman tarjouksen tehneelle.

 

Perillisittä kuolleen henkilön jälkeen tulleen omaisuuden käyttämisestä päätetään sen jälkeen, kun em. kiinteistö on myyty ja omaisuuden kokonaismäärä on selvillä.

 

Asian käsittely Keskustelun yhteydessä Susanna Saarimaa esitti, että kiinteistö myydään               tarjouksen tehneelle henkilölle. Puheenjohtaja totesi, että esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

Lisätietoja Vs. kaupunginjohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginhallitus 07.10.2025 § 214  

1163/02.07.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 1.10.2025

 

Kaupunki on saanut edellä todetun mukaisesti perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta käytettäväksi

-          kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauskuluihin

-          kulttuuritapahtumia tarjoavien rakennusten korjauskuluihin

-          lasten tasavertaisten kulttuuriin liittyvien harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen.

 

Omaisuuteen kuulunut kiinteistö on realisoitu, minkä jälkeen omaisuuden määrä on noin 125.000 euroa.

 

Johtoryhmä on käsitellyt omaisuuden käyttämistä eri käyttökohteisiin ja päätynyt omalta osaltaan esittämään, että omaisuus käytetään kolmen seuraavan vuoden aikana siten, että

-          3.000 euroa käytetään perinnönjättäjän haudan hoitokuluihin

-          26.000 euroa (n. 20 %) käytetään kaupungin omistamien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten (esim. Häjyylyperinteen keskuksen) peruskorjaukseen

-          26.000 euroa (n. 20 %) käytetään kaupungin omistamien, kulttuuritapahtumia tarjoavien rakennusten korjauskuluihin

-          loppuosa (noin 70.000 euroa / 60 %) käytetään lasten tasavertaisten kulttuuriin liittyvien harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen.

 

Johtoryhmä nimesi työryhmän kartoittamaan lasten kulttuuriin liittyviä harrastusmahdollisuuksia. Työryhmä nosti esiin mahdollisina käyttökohteina mm. lasten kulttuurikartan luomisen, kulttuuripalvelujen (esim. lasten musiikkimaalaustyöpaja, värikylvyt, lasten konsertti, tanssiteatteri) ostamisen lapsille erityisryhmät huomioiden se, museoiden elämyksellisyyden lisäämisen lapsille ja erityisryhmille.

 

Huhtamäki-Vakkurin kyläyhdistys ry on toimittanut kaupungille 27.5.2024 päivätyn avustusanomuksen. Kyläyhdistys pyytää kaupunkia myöntämään ao. omaisuudesta 20.000 euron avustuksen Huhtamäen kylätalon lämmitysjärjestelmän muuttamiseen ja putkiston uusimiseen. Kyläyhdistys arvioi muutostöiden kustannuksiksi noin 30.000 euroa. Yhdistykselle on ilmoitettu, että asia käsitellään siinä vaiheessa, kun kaupunginhallitus päättää omaisuuden käytöstä kokonaisuudessaan. Kyläyhdistyksillä on mahdollisuus toteuttaa lämmitysjärjestelmän uusiminen / muuttaminen yleishyödyllisenä investointihankkeena. Hanketoteutuksena investointiin on mahdollista saada 65 prosentin julkinen tuki.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käyttää perillisittä kuolleen henkilön jälkeen kaupungille tulleen noin 125.000 euron omaisuuden seuraavasti:

 

  1. 3.000 euroa perinnönjättäjän haudan hoitokuluihin. Kaupunki vastaa haudan hoidosta sen ajan, kun tarkoitukseen osoitettu osuus perinnöstä riittää.
  2. 26.000 euroa kaupungin omistamisen kulttuurihistoriallisten rakennusten peruskorjaukseen. Kaupunginhallitus päättää kohteen/kohteet teknisten palvelujen toimialan esityksestä.
  3. 26.000 euroa kaupungin omistamien kulttuuritapahtumia tarjoavien rakennusten korjauskuluihin. Kaupunginhallitus päättää kohteen/kohteet teknisten palvelujen toimialan esityksestä.
  4. loppuosa noin 70.000 euroa lasten tasavertaisten kulttuuriin liittyvien harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen. Elämänlaatulautakunta päättää käyttökohteet sivistyspalvelujen toimialan esityksestä.

 

Omaisuus on käytettävä haudanhoitokuluja lukuun ottamatta vuoden 2028 loppuun mennessä.

 

Kaupunginhallitus ei myönnä ao. omaisuudesta avustusta Huhtamäki-Vakkurin kyläseura ry:lle, vaan ohjaa kyläseuraa toteuttamaan lämmitysjärjestelmän uusimisen yleishyödyllisenä investointihankkeena.

 

Asian käsittely Heikki Hakala ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Asko Peltola kannatti Hakalan ehdotusta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus ja rajasi puheenvuorot koskemaan vain asian käsittelyn jatkamista tai palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.

 

 Harri Ojanperä kannatti Hakalan palautusehdotusta.

 

 Puheenjohtaja tiedusteli, onko kaupunginhallitus yksimielisesti Hakalan palautusehdotuksen kannalla ja totesi näin olevan.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________