Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konserni- ja henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 20


 

Ehdokkaiden nimeäminen tytäryhtiöiden hallituksiin

 

Konserni- ja henkilöstöjaosto 18.08.2025 § 20  

72/00.00.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 7.8.2025

 

Kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan konserni- ja henkilöstöjaosto nimeää kaupungin ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Konserniohjeen 12. luvun mukaan tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle annettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Hallituksen valinnassa lähtökohtana tulisi olla, että hallituksen jäsenillä on kykyä tasavertaiseen keskusteluun yhtiön toimivan johdon kanssa. Hallituksen valinnassa on kiinnitettävä huomiota myös hallituksen jäsenten riippumattomuuteen ja mahdollisten eturistiriitojen vaikutukseen yhteisön hallituksen toimintaan.

 

Tytäryhteisöjen hallitusten jäsenmäärä määrätään yhtiöjärjestyksessä. Kauhavan kaupungin konserniohjeen 12. luvun mukaan tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten lukumäärän tulee olla vähintään 3 ja enintään 6. Konserniohjeen 5. luvun mukaan kaupunginjohtajalla on tytäryhteisöjen hallitusten kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Alla luettelo Kauhavan kaupungin suoraan omistamista tytäryhtiöistä ja niiden yhtiöjärjestyksen mukaisesta hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrästä:

 

Tytäryhtiö

Hallituksen jäsenmäärä

Hallituksen varajäsenten määrä

Kauhavan Kaukolämpö Oy

4 - 6

enintään 6

Kauhavan Vesi Oy

4 - 6

1

Kauhavan Vuokra-asunnot Oy

6

2

Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy

5

5 henkilökohtaista varajäsentä

Suomen Yrittäjäopisto Oy

5 - 8

enintään 3

Kauhavan Jäähalli Oy

5

5

Kiinteistö Oy Kauhavan Säästökeskus

5

-

Kauhavan Hyvinvointikeskus Oy

5

0 - 5

 

Osakeyhtiön hallituksen valitsee yhtiökokous. Koska osalla yhtiöistä (Koy Kauhavan Säästökeskus, Kauhavan Jäähalli Oy, Suomen Yrittäjäopisto Oy) on muitakin omistajia, voivat myös nämä esittää yhtiökokoukselle hallituksen jäseniä.

 

Kaupunginhallitus on 9.6.2025 päättänyt, että kaupunki ostaa Aito Säästöpankilta sen omistamat Koy Kauhavan Säästökeskuksen osakkeet. Samalla kaupunginhallitus ohjeisti yhtiön hallitusta käynnistämään osakkeiden hankinnan jälkeen yhtiön purkamismenettelyn. Aito Säästöpankki ei ole ehdottanut hallituksen jäsentä edellisessä yhtiökokouksessa, vaan kaikki jäsenet ovat olleet Kauhavan kaupungin ehdottamia. Koska yhtiön toiminta hyvin todennäköisesti päättyy vuoden 2026 alkupuolella, olisi järkevää nimetä nykyisen hallituksen jäsenet ehdokkaiksi myös yhtiön toiminnan loppuajaksi.

 

Suomen Yrittäjäopisto Oy:tä koskevan osakassopimuksen mukaan Kauhavan kaupunki saa nimetä yhtiön hallitukseen kuusi (6) jäsentä ja kaksi (2) varajäsentä. Aikaisempina kausina on noudatettu käytäntöä, jonka mukaan kolme jäsenistä edustaa yrittäjä-/yrityskenttää. Nämä kolme jäsentä sisältyvät Kauhavan kaupungin kiintiöön. Sitä, miten yrityskentän jäsenehdokkaat nimetään, ei ole sovittu erikseen. Suomen Yrittäjäopisto Oy:n toimitusjohtaja on toivonut yhtiön hallitukseen omistajatahoa laajempaa asiantuntijaedustusta.

 

Osakeyhtiöiden hallituksen jäsenet eivät ole kuntalain 69.1 §:ssä tarkoitettuja kunnan luottamushenkilöitä, vaikka toimivatkin yhteisössä kunnan edustajina.

 

Tytäryhtiöiden hallitusten jäseniä ehdotettaessa on huomioitava tasa-arvolain 4 a §:n 2 momentin määräys, jonka mukaan kuntaenemmistöisen yhtiön hallintoelimissä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen (2017:2), jonka mukaan tasa-arvolain 4 a §:n 2 momentin tasapuolisuussääntö koskee myös kuntaenemmistöistä yhtiötä, vaikka ne eivät käyttäisi julkista valtaa. Mikäli kaupunki omistaa yhtiöstä yli puolet, on tasa-arvolakia noudatettava yhtiön hallituksen jäseniä valittaessa. Laista voidaan poiketa vain, mikäli voidaan osoittaa, että yhtiöiden hallituksen jäseniksi ei ole saatavissa riittävästi yhtiöiden toimialoihin perehtyneitä henkilöitä niin, että vaatimus sukupuoltentasapuolisesta edustuksesta täyttyy.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Konserni- ja henkilöstöjaosto nimeää ehdokkaita Kauhavan kaupungin tytäryhtiöiden hallituksiin seuraavasti:

 

Kauhavan Kaukolämpö Oy

6 jäsenehdokasta

2 varajäsenehdokasta

Kauhavan Vesi Oy

6 jäsenehdokasta

1 varajäsenehdokasta

Kauhavan Vuokra-asunnot Oy

6 jäsenehdokasta

2 varajäsenehdokasta

Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy

5 jäsenehdokasta

5 varajäsenehdokasta

Suomen Yrittäjäopisto Oy

3 jäsenehdokasta

2 varajäsenehdokasta

Kauhavan Jäähalli Oy

5 jäsenehdokasta

5 varajäsenehdokasta

Kiinteistö Oy Kauhavan Säästökeskus

5 jäsenehdokasta

 

Kauhavan Hyvinvointikeskus Oy

5 jäsenehdokasta

 

Päätös Konserni- ja henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti nimetä seuraavat ehdokkaat jäseniksi ja varajäseniksi Kauhavan kaupungin tytäryhtiöiden hallituksiin:

 

Kauhavan Kaukolämpö Oy

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Jaakko Niemistö, pj

  1. Aira Oja-Lipasti

Matias Peltonen, vpj

  1. Tiina Ala-Rantala

Jarmo Kujanpää

 

Aulikki Salo

 

Petri Hietamäki

 

Timo Renko

 

 

Kauhavan Vesi Oy

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Ville-Pentti Heikkilä, pj

  1. Olli Aula

Taina Rantala, vpj

 

Timo Mäkinen

 

Teemu Kristo

 

Emma Kivikangas

 

Liisa Salo

 

 

Kauhavan Vuokra-asunnot Oy

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Jouni Mäenpää, pj

  1. Teemu Kristo

Mika Piri, vpj

  1. Aida Sarvela

Tiina Roumio

 

Matti Aspila

 

Juha-Matti Herrala

 

Jan-Erik Sandvik

 

 

Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Kari Janhunen, pj

  1. Jenni Korpi

Antti Kaatrasalo, vpj

  1. Anssi Lahti

Juha Jokelainen

  1. Tero Peltokangas

Mika Kankaansyrjä

  1. Susanna Kalliokoski

Maria Lindholm

  1. Lasse Ruotsala

 

Suomen Yrittäjäopisto Oy

Varsinainen jäsen

Teemu Hakala, pj

Kari Janhunen, vpj

Anne Hautala

 

Kauhavan Jäähalli Oy

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Mika Kankaansyrjä, pj

  1. Miika Autio

Aapo Kamppinen, vpj

  1. Essi Vallbacka

Mikko Mäkipelkola

 

Susanna Kukkola

 

Juha Kipinoinen

 

 

Kiinteistö Oy Kauhavan Säästökeskus

Varsinainen jäsen

Mikko Mäkipelkola, pj

Taneli Hiltunen, vpj

Antti Kaatrasalo

Sami Peltoluhta

Liisa Salo

 

Kauhavan Hyvinvointikeskus Oy

Varsinainen jäsen

Mika Kankaansyrjä, pj

Marita Mattila

Johanna Kujanpää

Hanna-Liisa Malmi

Liisa Salo

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________