Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 55


 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto vuoden 2024 arviointikertomukseen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.08.2025 § 55  

556/02.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, 19.8.2025

 

Valtuusto on hyväksynyt tarkastuslautakunnan laatiman vuoden 2024 arviointikertomuksen kokouksessaan 26.5.2025 (§ 19).

 

Kokouksissaan tarkastuslautakunta on kuullut viranhaltijoita sekä eri toimialueiden esimiehiä ja muita työntekijöitä kaupungin toimintaan ja talouteen liittyvistä asioista. Samalla lautakunta on saanut tietoa keskeneräisistä hankkeista, puutteista, toimintojen nykytilasta sekä tulevaisuuden näkymistä. Lautakunta on seurannut kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden toteutumista kaupunginhallituksen toimintakertomuksen ja toimielinten pöytäkirjojen avulla.

 

Kauhavan kaupunginhallitus on pyytänyt lautakuntia antamaan vastaukset arviointikertomuksessa esitettyihin kannanottoihin 31.8.2025 mennessä.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtäväalueina ovat:

-          Sivistystoimen hallinto

-          Varhaiskasvatus ml. esiopetus

-          Perusopetus

-          Lukiokoulutus

-          Toisen asteen ammatillinen koulutus

-          Henkilökuljetusten koordinointi

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle oli asetettuna kolme strategista tavoitetta:

-          Kohtuulliset ryhmäkoot perusopetuksessa

-          Varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen lasten ja oppilaiden tuen oikea-aikaisuus ja resurssointi

-          Oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen, koulupudokkaiden ennaltaehkäisy koulunuorisotyön ja muun ammatillisen yhteistyön edistäminen

 

Tarkastuslautakunnan havainnot lasten tuen tarpeista ja moninaistumisesta ovat tärkeitä. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää tunnistaa lasten tuen tarpeet, konsultoida ja tukea perhettä lapsen kehityksen ja vanhemmuuden lisäksi. Yhteistyön tekeminen ja vuoropuhelu niin henkilöstön kuin perheiden kanssa korostuu erityisesti. Kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa, että Kauhavalla on osaava ja sitoutunut henkilöstö, joka tukee lasten kasvua ja kehitystä parhaansa mukaan.

 

Varhaiskasvatuksessa on kolme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, jotka työskentelevät ja havainnoivat lapsiryhmien toimintaa sekä konsultoivat henkilöstöä tai muuta moniammatillista henkilöstöä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö toimii lähes minimimitoituksella, mikä osaltaan lisää henkilöstön kokemaa kuormittumista ja työn haastavuutta.

 

Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa toimii sekä laaja-alaisia erityisopettajia että erityisluokanopettajia, jotka toimivat oppimisen tuen apuna ja yhteistyön käsipareina henkilöstön kanssa lasten ja nuorten oppimisen ja kasvun tukena. Lisäksi koulunkäynninohjaajien antama tuki on osa oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Kasvatus- ja opetuslautakunta haluaa nostaa esille myös koululla tehtävän koulunuorisotyön, jolla on iso vaikutus oppilaiden koulunhyvinvointiin. Perusopetuslakiin on tulossa lakiuudistus, jossa on tavoitteena lisätä liikuntaa koulupäivien ajalle. Tämä toiminta on alkanut Kauhavalla hankkeiden avulla. Valtio myöntää hankeavustuksia kunnille, jotta kunnat voivat valmistautua tuleviin lakiuudistuksiin. Hankerahoituksella kokeillaan ja kehitetään toimintaa.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa lausunnossaan, että se kantaa huolta henkilöstön jaksamisesta ja työkuormituksesta. Varhaiskasvatukseen olisi tarvetta saada lisähenkilöstöä lasten moninaisten haasteiden osalta. Lisähenkilöstöllä on selvä yhteys lasten oikea-aikaisen tuen toteutumiseen ja henkilöstön työn kuormitukseen.

 

Yhtenä ratkaisukeinona todetaan, että niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa tulisi olla toimivat sijaiskäytänteet, joista toimivin olisi poissaolevaa henkilöstöä sijaistavan nk. kiertävän sijaisen palkkaaminen. Tämä voisi lautakunnan mukaan olla kokeilemisen arvoinen ja kokeilussa voisi olla mukana aluksi 1-2 päiväkotia ja koulua. Kiertävän sijaisen palkkaamisella on taloudellisesti myönteinen vaikutus, koska lyhytaikaisten sijaisten palkkakulut ovat korkeammat kuin kiertävän sijaisen osalta.

 

Tarkastuslautakunta toteaa arvionaan myös, että työntekijöiden näkemykset ja kokemukset ovat arvokkaita ja niiden huomioiminen on tärkeä osa päätöksentekoa. Kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa lausunnossaan, että työyhteisön turvallinen ilmapiiri mahdollistaa sen, että jokainen voi tuoda näkemyksiään esille. Kasvatus- ja opetuslautakunta pitää myös tärkeänä, että jokaisessa yksikössä on toimivat palaverikäytänteet, selkeät ohjeistukset, jotta kaikki työntekijät tulevat osallisiksi ja heillä on tunne vaikuttamisen mahdollisuuksista.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta antaa edellä mainitut asiat vastineeksi vuoden 2024 arviointikertomukseen. Vastine annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________