Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 57


 

Koulujen järjestyssääntöjen päivittäminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.08.2025 § 57  

483/12.00.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Opetuspäällikkö Atte Hotti, 20.8.2025

 

Uudistettu perusopetuslaki astui voimaan 1.8.2025. Lakiuudistuksen 29 §:ssä on säädetty puhelimien ja muiden mobiililaitteiden käytöstä perusopetuksessa.

 

Perusopetuslain 29 §:n mukaan järjestyssäännöillä tulee määrätä puhelimien ja muiden mobiililaitteiden käytöstä ja säilytyksestä työpäivän aikana muulloin kuin oppitunneilla. Muulla kuin oppitunnilla tarkoitetaan muun muassa välituntia, ruokailua ja esimerkiksi siirtymisiä paikasta toiseen.

 

Opetushallitus on myös antanut nettisivuillaan suosituksensa puhelimen ja mobiililaitteiden käytöstä perusopetuksessa ja toisen asteen oppilaitoksissa: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/puhelimen-ja-muun-mobiililaitteen-kayton-saannot-koulussa.

 

Alla Kauhavan koulujen järjestyssääntömuutoksia varten laadittu ohjeistus koskien puhelimen ja muun mobiililaitteen käyttöä perusopetuksen luokilla 1-9:

 

"Puhelimen ja muun mobiililaitteen käyttö luokilla 1-9

 

Oppilas ei saa käyttää puhelinta tai mobiililaitteita koulupäivän aikana. Käyttökielto koskee oppituntien lisäksi myös ruokatunteja ja välitunteja. Käyttökielto on opetushallituksen suosituksen mukainen.

 

Perusopetuslain 29 §:n puhelimiin ja muihin mobiililaitteisiin liittyvän sääntelyn tarkoituksena on luoda perusopetukseen työrauhaa, edistää oppimista ja oppimiseen keskittymistä, rajoittaa puhelimen oppimista häiritsevää käyttöä, edistää liikunnallista elämäntapaa ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimista kasvokkain sekä mahdollistaa puhelimen käyttö oppimistarkoituksessa ja terveydellisistä syistä.

 

Oppilas saa käyttää puhelinta tai muuta mobiililaitetta oppitunnilla terveydenhoitoonsa tai apuvälineenä opettajan tai rehtorin suullisella tai kirjallisella luvalla. Tällöinkään puhelinta tai mobiililaitetta ei saa käyttää opetusta tai oppimista häiritsevällä tavalla. Suullisessa tai kirjallisessa luvassa on hyvä huomioida, koskeeko lupa oppitunnin lisäksi välitunteja, ruokailua, siirtymisiä tai muuta opetuksetonta aikaa. Jos oppilas tarvitsee mobiililaitetta terveydenhoitoon tai apuvälineenä oppitunnin tai koko koulupäivän ajaksi, lupa tulee myöntää.

 

Koulupäivän ensimmäisen oppitunnin alussa opettaja kerää oppilaiden puhelimet laatikkoon. Puhelin on jätettävä säilytykseen häiriöttömässä tilassa (ei ääntä tai värinää). Tunnin jälkeen laatikko viedään turvalliseen säilytykseen opettajainhuoneeseen. Oppilaan viimeisen oppitunnin lopussa opettaja palauttaa puhelimet oppilaille. Koulussa kerätään ainoastaan puhelimet eikä muita mobiililaitteita (esim. kellopuhelin tai kuulokkeet), vaikka käyttökielto koskee myös niitä.

 

Huoltajaa tai oppilasta pyydetään merkitsemään oppilaan nimi oppilaan puhelimeen (esim. teipillä liimatulla nimilapulla puhelimen taakse), jotta opettaja voi varmistua siitä, että puhelimet palautuvat oikeille oppilaille.

 

Huoltaja tai oppilas voi myös päättää, että oppilas ei tuo puhelinta lainkaan kouluun.

 

Mikäli oppilas rikkoo puhelimen tai mobiililaitteen käyttökieltoa koulupäivän aikana, on seurauksena yhden tunnin jälki-istunto. Käytännön tilanteissa opettaja pyytää oppilasta antamaan laitteen opettajalle. Jos pyytäminen ei tehoa, opettaja voi ottaa laitteen oppilaalta ja tarvittaessa käyttää voimakeinoja, jos oppilas tekee vastarintaa. Rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus käyttää sellaisia mobiililaitteen haltuun ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Toinen vaihtoehto on määrätä oppilas poistumaan tilasta ja viimesijaisena keinona poistaa oppilas tilasta, jos oppilas tekee vastarintaa. Voimakeinojen käyttö on viimesijainen keino.

 

Perusopetuslain 36 f §:n mukaan mobiililaitteen haltuun ottamisesta on ilmoitettava oppilaan huoltajille mahdollisimman pian. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.

 

Perusopetuslain 36 a §:n mukaan oppilaan määräämisestä poistumaan on ilmoitettava oppilaan huoltajalle."

 

Lakiuudistuksen tuomia käytänteitä tullaan seuraamaan ja keräämään palautteita saatujen kokemuksien avulla.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä koulujen järjestyssääntöjen päivityksen yllä kerrotulla tavalla.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________