RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 169
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vanhusneuvoston nimeäminen
Kaupunginhallitus 23.06.2025 § 169
72/00.00.01.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 17.6.2025
Vanhusneuvosto on kuntalain mukainen kunnallinen vaikuttamiselin. Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Kauhavan kaupungin hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallitus asettaa kuntalain 27 §:n mukaisen vanhusneuvoston valtuustokausittain.
Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan kaupunginhallitus valitsee vanhusneuvostoon valtuuston toimikautta ( 4 vuotta ) vastaavaksi ajaksi enintään 6 edustajaa ikäihmisiä edustavista yhdistyksistä ja järjestöistä. Lisäksi jäseneksi valitaan hyvinvointi- ja terveyden edistämisestä vastaava viranhaltija, sekä hyvinvointialueelta ikäihmisten palveluissa työskentelevä viranhaltija.
Kaupunginhallitus nimeää puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, jäsenet ja kullekin mahdollisen henkilökohtaisen varajäsenen. Vanhusneuvoston kuuden jäsenten tulee edustaa mahdollisimman monipuolisesti Kauhavan kaupungissa toimivia ikäihmisiä edustavia yhdistyksiä ja järjestöjä. Lisäksi kaupunginhallitus nimeää vanhusneuvostoon edustajansa.
Vanhusneuvosto voi tarvittaessa pyytää kokouksiinsa asiantuntijoita ja Kauhavan kaupungin viranhaltijoita.
Yhdistyksiltä ja yhteisöiltä on pyydetty ehdotuksia vanhusneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi. Saaduista ehdotuksista laadittu yhdistelmä on oheismateriaalina.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta on pyydetty nimeämään neuvostoon ikäihmisten palveluissa työskentelevä viranhaltijajäsen. Hyvinvointialue on ilmoittanut, että heillä ei ole mahdollisuutta nimetä jäseniä kuntien vanhusneuvostojen jäseneksi.
Vanhusneuvostoa ei katsota sellaiseksi kunnalliseksi toimielimeksi, jonka kokoonpanossa on ehdottomasti noudatettava tasa-arvolain 4a pykälää.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- asettaa vanhusneuvoston toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 nimeämällä vanhusneuvostoon ikäihmisiä edustajista yhdistyksistä ja järjestöistä kuusi jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää yhden varsinaisista jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
- nimeää viranhaltijajäseneksi hyvinvointipäällikön ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi sivistysjohtajan.
- nimeää kaupunginhallituksen edustajan vanhusneuvostoon.
- merkitsee tiedoksi, että vanhusneuvoston sihteerinä toimii hallintojohtajan kaupungin henkilökunnasta nimeämä henkilö.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Vanhusneuvoston jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi nimettiin
| Henkilökohtainen varajäsen | Yhdistys |
Aarno Heinonen | Marketta Kangas | -------------------------------------------- |
Eliisa Hietala | Leila Kukkola | -------------------------------------- |
Irmeli Jousmäki | Tarja Lehtilä | ----------------------------------- |
Jorma Kivikangas | Sirkka Kattelus | ---------------------------------- |
Erkki Mantere | Marjo Penttala | ---------------------- |
Anna-Liisa Niemi | Pirjo Kangasniemi | ---------------------------------- |
Vanhusneuvoston puheenjohtajaksi nimettiin Anna-Liisa Niemi ja varapuheenjohtajaksi Erkki Mantere.
Kaupunginhallituksen edustajaksi vanhusneuvostoon nimettiin Asko Peltola.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |