RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 173
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Oikaisuvaatimus kaupunginjohtajan viranhaltijapäätökseen 28.5.2025 § 21
Kaupunginhallitus 23.06.2025 § 173
220/01.04.00/2025
Valmistelija Kaupunginjohtaja Vesa Rantala 18.6.2025
Tilapalvelupäällikkö Ulla Salminen on toimittanut 3.6.2025 saapuneen oikaisuvaatimuksen kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksestä 21/2025, jolla rakentamispäällikkö on siirretty toisen avoimen viran hoitajaksi siihen saakka, kunnes virkaan valittu on ottanut viran vastaan. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa ja oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosainen. Oikaisuvaatimus oheismateriaalina.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 24 § 2 mukaan: "Viranhaltija voidaan perustellusta syystä siirtää enintään vuoden määräajaksi oman työnantajan toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, edellyttäen, ettei viranhaltijan varsinainen palkka vähene."
Hallituksen esityksen (HE 196/2002 vp) yksityiskohtaisten perusteluin mukaan: "Säännöksen 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka perusteella kunnalla olisi oikeus perustellusta syystä siirtää viranhaltija enintään vuoden määräajaksi toiseen virkasuhteeseen säännöksessä mainituin edellytyksin. Säännös vastaa nykyisen mallivirkasäännön määräystä kuitenkin perusteltua syytä ja määräajan enimmäispituutta koskevin täsmennyksin. Siirtäminen olisi mahdollista enintään vuoden määräajaksi. Mikäli tehtävien hoitaminen edellyttää siirtämisen jatkamista vuoden määräajan jälkeen, voitaisiin uudesta siirrosta päättää perustellusta syystä. Käytännössä 2 momentin mukainen siirtäminen tulee useammin käytettäväksi kuin siirtäminen 1 momentin perustella. Kysymys on lähinnä viranhaltijan siirtämisestä hoitamaan määräajaksi sijaisuutta tai avoinna olevaa virkasuhdetta kunnan tehtävien hoidon turvaamiseksi. Viranhaltijan virantoimitusvelvollisuus omassa virkasuhteessaan päättyy siirron ajaksi. Viranhaltijan siirtäminen edellyttää, että virkasuhde, johon hänet siirretään, on hänelle sopiva."
Kauhavan valtuusto on 26.5.2025 päättänyt uudesta 1.6.2025 voimaantulevasta henkilöstöorganisaatiosta. Teknisissä palveluissa teknisen johtajan alaisuudessa toimii mm. omaisuuden hallinta tehtäväalue, jota johtaa kiinteistö- ja rakennuttamispäällikkö. Virka on uusi. Tekninen lautakunta on 27.5.2025 päättänyt juIistaa viran sisäisesti haettavaksi. Tavoitteena on, että virka täytetään 1.7.2025 alkaen.
Oikaisuvaatimuksen kohteena olevalla päätöksellä on toteutettu lain tarkoittama viranhaltijan määräaikainen siirto toiseen virkaan hoitamaan avoinna olevaa virkasuhdetta kaupungin tehtävien hoidon turvaamiseksi. Virkaan siirretty viranhaltija täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja viran väliaikaista hoitoa voidaan pitää sopivana.
Vuosiloman tai sen osan pitäminen avoimeen virkaan määräämisen aikana ei ole este virkaan määräämiselle. Vuosiloma voidaan KVTES:n IV luvun mukaisesti siirtää. Tehtävän sisältö ei edellytä rakennustarkastajan tai teknisen johtajan tehtävien hoitoa, kuitenkin virkaan väliaikaisesti määrätty on Kauhavan kaupungin palveluksessa toiminut useammassa tehtävässä ja edeten koko ajan vaativampiin tehtäviin, hoitaen mm. teknisen toimialan johtajan (tekninen johtaja) tehtäviä yli vuoden ajan 2024-2025 aikana yhtäjaksoisesti oman viran ohella, - ja myös sijaisuutta tätä ennen, näin ollen virkaan määrätyn kokemusta kaupungin palveluksessa laajempana on pidettävä monipuolisempana, laajempana ja vaativampana kuin tilapalvelupäällikön. Lisäksi virkaan väliaikaisesti nimetyllä on paras tieto kaupungin käynnissä olevista rakennushankkeista (kaupungintalo ja Ylihärmän yhtenäiskoulu). Rakennustarkastus ei kuulu teknisen toimialan tehtäviin 1.6.2025 lukien, eikä kiinteistö- ja rakennuttamispäällikön virka sisällöltään muutoinkaan vastaa tilapalvelupäällikön virkaa. Määräaikaiselle virkaan siirrolle ovat olleet lain mukaiset perusteet.
Tekninen lautakunta on 17.6.2025 valinnut kiinteistö- ja rakentamispäällikön virkaan 1.7.2025 lukien rakentamispäällikön.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Vesa Rantala, puh. 040 775 9075,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |