RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 44
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloitteeseen vastaaminen/ Tievalaistuksen palamisajan pidentäminen
Tekninen lautakunta 27.05.2025 § 44
103/00.01.01.00/2025
Valmistelija Vs. yhdyskuntatekniikan päällikkö Jukka Arvola 21.5.2025
Risto Mattila on jättänyt valtuustoaloitteen kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.2.2025. Valtuustoaloitteessa esitetään, että tievalaistuksen palamisaikaa pidennetään iltaisin yhdellä tunnilla siten, että valot sammuvat klo 23.00. Esityksen perusteena on, että tämä toimenpide parantaisi myöhäisillan aikaan liikkuvien liikenneturvallisuutta sekä lisäisi asukkaiden viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 5.5.2025 § 72 antanut valtuustoaloitteen valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
Tekninen lautakunta on 20.2.2024 § 12 päättänyt muuttaa tievalaistuksen käyttöaikaa siten, että valot sytytetään aamulla klo 6.00 ja sammutetaan illalla klo 22.00. Pois lukien taajamat, joissa valot palavat läpi yön.
Vuonna 2024 yhdyskuntatekniikalta edellytettiin säästötoimenpiteitä, jotka kohdistuivat tievalaistuksen käyttöajan muutokseen. Tällä toimenpiteellä saatiin sähkökustannuksia pienennettyä.
Esittelijä Tekninen johtaja Antti Hakola
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä antaa vastauksen tiedoksi edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Vs. yhdyskuntatekniikan päällikkö Jukka Arvola, puh. 040 353 1578,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |