RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 116
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginhallituksen vaali
Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 116
72/00.00.01.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 20.5.2025
Kauhavan kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksessa on 12 jäsentä ja näillä kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto nimeää kaupunginhallituksen jäsenten keskuudesta puheenjohtajan, 1. varapuheenjohtajan ja 2. varapuheenjohtajan.
Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin säädetään kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö,
- jonka kotikunta kyseinen kunta on;
- jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
- jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Yleistä vaalikelpoisuutta ei ole sidottu Suomen kansalaisuuteen. Myös ulkomaalainen, jolla on äänioikeus kuntavaaleissa, voidaan valita kotikuntansa luottamustoimeen.
Kunnanhallituksen jäsenyyden edellytyksenä on vaalikelpoisuus valtuustoon. Lähtökohtana on, että henkilö, joka ei Kuntalain 72 §:n mukaan ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään kunnanhallitukseen. Vaalikelpoisia valtuustoon eivät ole
- valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;
- kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
- kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
- kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.
Kuntalain 73 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen vielä edellisestä siten, että kelpoinen ei kuitenkaan ole:
- välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
- henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
- kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. Määräystä ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.
Edelleen henkilöstön edunvalvonnassa asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen jäsenen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta valtuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. 8 jäsenen toimielimessä kiintiö tarkoittaa neljää jäsentä. Kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten osalta.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se
- valitsee kaupunginhallitukseen kahden (2) vuoden toimikaudelle 1.6.2025 - 31.5.2027 12 jäsentä ja 12 henkilökohtaista varajäsentä.
- nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi, yhden ensimmäiseksi (1.) varapuheenjohtajaksi ja yhden toiseksi (2.) varapuheenjohtajaksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |