RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 143
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginhallituksen konserni- ja henkilöstöjaoston nimeäminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2027
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 143
72/00.00.01.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 2.6.2025
Hallintosäännön 11 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisena toimieliminä toimii konserni- ja henkilöstöjaosto.
Kaupunginhallituksen konserni- ja henkilöstöjaosto huolehtii kaupunkikonsernin konserniohjauksen ja -valvonnan täytäntöönpanosta sekä niiden toimivuudesta. Konserni- ja henkilöstöjaosto tekee esityksiä omistajapolitiikan linjauksista ja konserniohjauksen periaatteista, tytäryhteisöille ja -säätiöille asetattavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista sekä muista yhteisöjen sekä säätiöiden toimintaan ja talouteen liittyvistä asioista. Lisäksi konserni- ja henkilöstöjaosto ohjaa, seuraa ja valvoo kaupungin tytäryhteisöjen ja -säätiöiden toimintaa sekä niille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä vastaa kaupungille työnantajana kuuluvien henkilöstöasioiden käsittelemisestä. Jaosto toimii työnantajan edustajana. Tämän johdosta jaoston jäseneksi tai varajäseneksi ei tulisi valita kaupungin työntekijöitä.
Jaostossa on kuusi jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginhallitus nimeää puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä neljä muuta jäsentä konserni- ja henkilöstöjaostoon. Jäsenten on oltava hallituksen jäseniä tai varajäseniä. Esittelijänä toimii kaupunginjohtajan. Varsinaisen esittelijän ollessa estynyt tai esteellinen, esittelijänä toimii hallintojohtaja.
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä valtuustoa lukuun ottamatta tulee olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 prosenttia, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Kuusijäsenisessä toimielimessä kumpaakin sukupuolta tulee olla kolme.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee toimikaudeksi 2025-2027 konserni- ja henkilöstöjaostoon
- kuusi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
- nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Kaupunginhallitus valitsi yksimielisesti konserni- ja henkilöstöjaostoon seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:
Jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Heikki Hakala | Aira Oja-Lipasti |
Petri Hietamäki | Mika Piri |
Emmi Niva | Harri Ojanperä |
Lea Puotinen | Johanna Kujanpää |
Lasse Ruotsala | Hanna-Liisa Malmi |
Anu Ylinen | Matti Aspila |
Puheenjohtajaksi nimettiin Heikki Hakala ja varapuheenjohtajaksi Petri Hietamäki.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |