Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 160


 

Tarkastuslautakunnan vaali

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 117 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 21.5.2025

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten tarkastuslautakunnan. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Kauhavan kaupungin 1.6.2025 voimaan tulevan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunta on valtuuston alainen toimielin, joka huolehtii toimikautensa aikana kaupunkikonsernin hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä, kaupungin toimintaan kohdistuvan kuntalian mukaisen tavoite-, tuloksellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusarvioinnin suorittamisesta ja sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen valvonnasta. Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat, seuraa yleisesti kaupunkikonsernin hallintoa ja talotta sekä niissä ja kaupungin toiminnassa tapahtuvia muutoksia, kehittää ulkoista valvontaa ja asettaa sille tavoitteet sekä seuraa niiden toteutumista. Tarkastuslautakunta seuraa, että tilivelvolliset ja muut toiminnasta vastaavat henkilöt ovat ryhtyneet tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden suositusten ja muistutusten johdosta, joihin tilintarkastus on antanut aihetta.

 

Hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunnassa on 8 jäsentä ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen.

 

Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin säädetään kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö,

  1. jonka kotikunta kyseinen kunta on;
  2. jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jo­na valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
  3. jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Yleistä vaalikelpoisuutta ei ole sidottu Suomen kansalaisuuteen. Myös ulkomaalainen, jolla on äänioikeus kuntavaaleissa, voidaan valita kotikuntan­sa luottamustoimeen.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan tarkastuslautakuntaan ei voida valita henkilöä, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

Kunnanhallituksen jäsenyyden edellytyksenä on vaalikelpoisuus valtuustoon. Lähtökohtana on, että henkilö, joka ei Kuntalain 72 §:n mukaan ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään kunnanhallitukseen. Vaalikelpoisia valtuustoon eivät ole

  1. valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;
  2. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
  3. kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa ole­va henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
  4. kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

 

Kuntalain 73 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen vielä edellisestä siten, että kelpoinen ei kuitenkaan ole:

  1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
  4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Edelleen henkilöstön edunvalvonnassa asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen jäsenen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole

  1. kunnanhallituksen jäsen;
  2. pormestari ja apulaispormestari;
  3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen (puoliso, lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi ja muuten läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso, vanhempien sisarus puolisoineen, sisarusten lapset, entinen puoliso sekä puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä puolison sisarusten lapset. Läheisenä pidetään myös puolisukulaista. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa sekä avioliitonomaisessa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä).
  4. kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta valtuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. 8 jäsenen toimielimessä kiintiö tarkoittaa neljää jäsentä. Kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten osalta.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, jo­ka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se

-          valitsee toimikaudekseen tarkastuslautakuntaan 8 jäsentä ja 8 henkilökohtaista varajäsentä.

-          nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Valtuusto 02.06.2025 § 56 

 

 

 

 

Päätös Valtuusto nimesi yksimielisesti tarkastuslautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029 seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

 

Jäsen

Henkilökohtainen varajäsen

Heikki Haukkala

Katriina Kojola

Tiina Hauta

Keijo Halmesmäki

Marita Kunnari

Jarkko Sippola

Juho-Matti Ojanperä

Lea Korpi

Tero Peltokangas

Matti Aspila

Tiina Roumio

Paula Aro

Hannele Sui-Tuomaala

Kari-Veli Mäkelä

Vesa Takala

Aida Sarvela

 

 Puheenjohtajaksi nimettiin Juho-Matti Ojanperä ja varapuheenjohtajaksi Tiina Roumio.             

 

______________________________

 

 

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 160  

72/00.00.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo, 5.6.2025

 

Valtuusto päätti tarkastuslautakunnan toimikauden 2025-2029 kokoonpanosta 2.6.2025 § 56. Valtuusto valitsi Matti Aspilan Tero Peltokankaan henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Aspila on kaupunginhallituksen varajäsen eikä sen vuoksi ole vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan.

 

Kaupunginhallitus totesi 9.6.2025 valtuuston päätöksiä täytäntöön pannessaan, että tarkastuslautakunnan jäsenten valinta ei kaikkien varajäsentensä osalta ole kuntalain määräysten mukainen ja päätti olla panematta päätöstä täytäntöön sekä palauttaa valinnan valtuustolle.

 

Tarkastuslautakunta voi kokoontua yhden varajäsenen vaalikelvottomuudesta huolimatta siten, että Aspila ei osallistu kokouksiin, mikäli Peltokangas on estynyt tai esteellinen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee tarkastuslautakuntaan Tero Peltokankaalle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________