RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 101
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kauhavan Kaukolämpö Oy:lle myönnetyn lyhytaikaisen lainan pääoman korottaminen ja eräpäivän siirtäminen
Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 133
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo, 28.8.2024.
Kauhavan Kaukolämpö Oy investoi vuosien 2024-2025 aikana noin 2.500.000 euroa verkostoihin ja lämpökeskuksiin. Investointikohteina ovat Ylihärmän varalämpökeskuksen uusiminen, Ylihärmän kaukolämpöverkon laajentaminen ja Kortesjärven lämpökeskuksen uusiminen.
Kauhavan Kaukolämpö Oy:n hallitus on 27.8.2024 päättänyt anoa Kauhavan kaupungilta 2.000.000 euron kassalainaa kahdentoista (12) kuukauden maksuajalla edellän mainittujen investointien väliaikaisrahoitukseksi. Investointien varsinainen rahoitus toteutetaan vuoden 2025 aikana otettavalla pitkäaikaisella lainoituksella, jolla kaupungilta haettu lyhytaikainen laina maksetaan pois. Kauhavan Kaukolämpö Oy on kaupungin sataprosenttisesti omistama yhtiö.
Kauhavan kaupungin hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää antolainan myöntämisestä, ettei ratkaisuvaltaa ole siirretty viranhaltijalle. Hallintosäännön 34 §:n mukaan hallintojohtaja myöntää kaupungin vähintään 90-prosenttisesti omistamille yhtiöille enintään vuoden mittaisia kassalainoja enintään 500.000 euroon saakka.
Kaupunki on myöntänyt Kauhavan Kaukolämpö Oy:lle hallintojohtajan 27.6.2024 tekemällä viranhaltijapäätöksillä 500.000 euron lyhytaikaisen kassalainan. Näin ollen hallintojohtajan myöntövaltuus on käytetty kokonaan. Hallintojohtajan myöntämä laina huomioiden kaupungin kassalainojen yhteismääräksi tulee 2.500.000 euroa.
Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan on vaadittava myöntämälleen lainalle riittävät vakuudet. Kauhavan kaupungin takaus- ja antolainapolitiikan mukaan antolainalle vaaditaan vakuus, jonka määrä on 1,2 kertaa lainapääoman määrä.
Kaupungin hallussa on yhtiön omaisuuteen kohdistuvia panttikirjoja. Niiden yhteismäärä ei kuitenkaan riitä kattamaan kokonaan haetun lainan vakuusvaadetta, vaan yhtiön tulee toimittaa kaupungille vähintään 1.604.000 euron lisävakuus. Kauhavan Kaukolämpö Oy esittää vakuudeksi kiinteistökiinnitystä tilaan Savikko 233---------.
Haettu lainamäärä on suhteellisen suuri, kaupungin rahoitusmahdollisuudet huomioiden. Lainaa ei kuitenkaan nosteta kerralla, vaan 500.000 euron erissä. Kaupungin tulee varmistaa oma maksuvalmiutensa ja lainan rahoittamiseen voidaan tarvittaessa käyttää kuntatodistuksia. Tämän vuoksi lainan koron tulee kattaa kaupungille aiheutuvat todelliset rahoituskustannukset.
Yhtiön alkuvuoden 2024 investointien ja varaston arvon kasvun takia Kauhavan Kaukolämpö Oy:llä on tarve nostaa lainan ensimmäinen erä jo ennen päätöksen lainvoimaistumista.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen sen lainvoimaistumista. Täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon takia hyödyttömäksi tai jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Lainapäätös voidaan pannan täytäntöön ennen sen lainvoimaistumista, koska myönnetty laina voidaan periä takaisin, mikäli sitä koskeva päätös kumoutuu valituksen johdosta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
- myöntää Kauhavan Kaukolämpö Oy:lle 2.000.000 euron kassalainan 31.8.2025 saakka. Lainasta laaditaan velkakirja.
- periä lainalle korkoa 12 kk euribor + 1,00 % p.a.
- panna em. päätöksen täytäntöön heti, kun pöytäkirja on allekirjoitettu.
- periä myönnetyn kassalainan takaisin, mikäli tämä päätös valituksen johdosta kumoutuu.
- että lainan vakuudeksi vaaditaan kaupungin hallussa olevien panttikirjojen lisäksi vähintään 1.604.000 euron kiinteistökiinnitys tilaan Savikko 233----------
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Petri Hietamäki poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin yhteisöjääviys Kauhavan Kaukolämpö Oy:n hallituksen jäsenenä.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
Kaupunginhallitus 20.05.2025 § 101
542/02.05.03/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 15.5.2025
Kaupunginhallitus on 2.9.2024 myöntänyt Kauhavan Kaukolämpö Oy:lle 2.000.000 miljoonan euron lyhytaikaisen lainan (eräpäivä 31.8.2025) tilapäisrahoitukseksi Ylihärmän varavoimalaitoksen uusimisen, Ylihärmän kaukolämpöverkoston laajentamisen ja Kortesjärven lämpökeskuksen uusimisen rahoittamiseen. Laina on ollut tarkoitus maksaa pois ao. investointien rahoittamiseen vuonna 2025 otattavalla pitkäaikaisella lainalla.
Kaupunginhallituksen myöntämän lainan lisäksi yhtiölle on myönnetty hallintojohtajan 27.6.2024 tekemällä viranhaltijapäätöksellä 500.000 euron kassalaina, joka erääntyy 29.8.2025. Ao. lainan laina-aikaa on jatkettu hallintojohtajan päätöksellä 15.5.2025 § 22/2025.
Valtuusto on 24.3.2025 myöntänyt Kauhavan Kaukolämpö Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle 6.000.000 euron lainalle omavelkaisen takauksen. Laina nostetaan kesän 2025 aikana. Ao. lainasta 3.180.000 euroa käytetään 6.8.2025 erääntyvän kertalyhenteisen lainan konvertoimiseen. Loppuosa oli tarkoitus käyttää kaupungilta saatujen lyhytaikaisten lainojen maksamiseen ja runkoverkon laajentamiseen Kortesjärven Ollinkankaan teollisuusalueelle.
Kaukolämpö Oy on päättänyt uusia Ylihärmän lämpölaitoksen vuosien 2025-2026 aikana. Hankkeen kustannusarvio on noin 5.000.000 euroa, josta vuodelle 2025 kohdistuu 30-40 prosenttia. Lisäksi yhtiöllä on käynnissä neuvottelu uuden, huomattavan asiakkaan kanssa. Mikäli tämä toteutuu, edellyttää se noin 1.000.000 euron verkostoinvestointia.
Edellisessä kappaleessa todettujen investointien rahoittaminen edellyttää tilapäisrahoitusta. Kauhavan Kaukolämpö Oy:n hallitus pyytää Kauhavan kaupunginhallitusta korottamaan yhtiölle myönnetyn 2.000.000 miljoonan euron kassalainan lainamäärän 3.000.000 euroon ja muuttamaan lainan eräpäiväksi 31.10.2026.
Kaupunginhallituksen 2.9.2024 myöntämästä lainasta on nostamatta 500.000 euroa. Näin ollen lainan pääoman korottaminen tarkoittaa 1.500.000 euron lisänostoja, jotka yhtiö haluaisi tehdä 500.000 euron erissä. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Kaukolämpö Oy ei maksaisi kaupunginhallituksen myöntämää 2.000.000 euron lainaa kesällä 2025 nostettavalla uudella lainalla. Yhtiön on tarkoitus maksaa korotettu lainapääoma kaupungille takaisin Ylihärmän laitosinvestointiin ja verkostoinvestointiin vuonna 2026 otettavalla pitkäaikaisella lainalla. Hallintojohtajan päätöksellä myönnetty 500.000 euron kassalaina maksetaan pois elokuun 2025 loppuun mennessä.
Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan on vaadittava myöntämälleen lainalle riittävät vakuudet. Kauhavan kaupungin takaus- ja antolainapolitiikan mukaan antolainalle vaaditaan vakuus, jonka määrä on 1,2 kertaa lainapääoman määrä.
Kaupungin hallussa on yhtiön omaisuuteen kohdistuvia panttikirjoja. Kun huomioidaan uuden 6.000.000 euron lainan takauksen vastavakuudeksi vaadittava lisävakuus ja 2.9.2024 myönnetyn lainan pääoman korottamisesta aiheutuva vakuusarvo, ei kaupungin hallussa olevien panttikirjojen yhteismäärä riitä kattamaan vakuusvaadetta. Kauhavan Kaukolämpö Oy esittää lisävakuudeksi 2.000.000 euron kiinnitystä omistamaansa kiinteistöön Lämpökeskus 233-443-10-2 (Kortesjärven kaukolämpölaitos).
Haettu lainamäärä on suhteellisen suuri. Kaupungin tulee varmistaa oma maksuvalmiutensa ja lainan rahoittamiseen voidaan tarvittaessa käyttää kuntatodistuksia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- korottaa 2.9.2024 Kauhavan Kaukolämpö Oy:lle myönnetyn 2.000.000 lainan pääoman 3.000.000 euroon.
- muuttaa ao. lainan eräpäiväksi 31.10.2026.
- pitää lainan korkoehdon entisellään (12 kk:n euribor + 1,00 % p.a.).
- vaatii yhtiöltä kaupungin myöntämien takausten ja lainojen lisävakuudeksi 2.000.000 miljoonan euron kiinteistökiinnityksen Kauhavan Kaukolämpö Oy:n omistamaan kiinteistöön Lämpökeskus 233-443-10-2.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Petri Hietamäki ja Matias Peltonen poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin yhteisöjääviys Kauhavan Kaukolämpö Oy:n hallituksen jäseninä.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |