Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 95


Valtuustoaloitteiden 2024 käsittely

 

Valtuustoaloitteet vuodelta 2024

 

Kaupunginhallitus 20.05.2025 § 95  

250/00.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 15.5.2025

 

Kauhavan kaupungin hallintosäännön 125 §:n mukaan valtuuston kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmillä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloitteita ei oteta käsiteltäväksi vaan ne lähetetään kaupunginhallitukseen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu, miten asia on valmisteltava.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2024 jätettiin 20 valtuustoaloitetta, joiden asiasisältö ja käsittely on kuvattu liitteessä.

 

Seuraavan kuuden aloitteen käsittely on kesken:

-          Harri Ojanperän ym. 18.3.2024 tekemä aloite Yliviitalan ampumahiihtostadionin latupohjan leventämisestä valmisteltavana teknisellä lautakunnalla elämänlaatulautakunnan lausunto huomioiden.

-          Sirpa Lammin 6.5.2024 tekemä aloite lähipalvelupisteiden esteettömiksi saamiseksi on valmisteltavana teknisellä lautakunnalla.

-          Susanna Saarimaa ym. 17.6.2024 jättämä aloite on annettu elämänlaatulautakunnalle valmisteltavaksi teknisen lautakunnan lausunto huomioiden.

-          Risto Mattilan 23.9.2024 jättämä aloite Voltintien asfaltoinnista on valmisteltavana teknisellä lautakunnalla.

-          Sirpa Lammin ym. 11.11.2024 jättämä aloite seurakunnan vierailujen mahdollistamisesta on valmisteltavana kasvatus- ja opetuslautakunnalla.

-          Sirpa Lammin ym. 11.11.2024 jättämä aloite kehittämis- ja kokeiluhankkeen suunnittelusta ja käynnistämisestä on valmisteltavana elämänlaatulautakunnalla ja kehitystoimella.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa liitteen mukaisen selvityksen vuoden 2024 valtuustoaloitteiden käsittelystä tiedoksi.

 

Kaupunginhallitus toteaa, että vuoden 2024 aikana tehdyistä valtuustoaloitteista em. kuuden aloitteen käsittely on kesken. Muilta osin vuoden 2024 valtuustoaloitteet on käsitelty.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________