RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 92
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloitteeseen vastaaminen / Kaupungin asioiden parempi tiedottaminen
Kaupunginhallitus 20.05.2025 § 92
250/00.01.01.00/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 9.5.2025
Esa Puronvarsi / Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt 11.11.2024 valtuustoaloitteen, jos esitetään parempaa tiedottamista kaupungin asioista.
Keskeisiä kunnan viestintää koskevia säännöksiä ovat kuntalain
29 ja 109 § sekä julkisuuslain 19 ja 20 §.
Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on lisäksi tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.
Kunnan toiminta kattaa kaiken, missä kunta on mukana. Tiedottaminen, valmistelun avoimuus ja vuorovaikutus ulottuvat myös kuntayhtymiin, kunnallisiin yhtiöihin, yhtiöihin ja säätiöihin sekä yhteistyöhankkeisiin. Aktiivinen, monikanavainen, riittävä, ymmärrettävä ja oikea-aikainen viestintä luo edellytyksiä osallistumiselle ja vaikuttamiselle.
Kunta voi kertoa asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista esimerkiksi Osallistu- ja vaikuta -sivustolla, jonne on koottu tietoa sekä lakisääteisistä että muista osallistumismahdollisuuksista kunnan toimintaan ja palveluiden suunnitteluun.
Verkkosivulle kootaan tietoa sekä edustuksellisen demokratian että suoran ja osallistuvan demokratian keinoista. Edustuksellinen demokratia pitää sisällään tietoa kuntavaaleihin ehdokkaaksi asettumisesta, toimielinten toiminnasta ja luottamushenkilöiden yhteystiedoista. Sivu voi sisältää tietoa myös lakisääteisten vaikuttamistoimielimien toiminnasta kuten nuorisovaltuuston ja vanhus- ja vammaisneuvostojen toiminnasta. Suoran osallistumisen keinoja ovat muun muassa kuntalaisaloite ja kunnallinen kansanäänestys.
Oikeusministeriö tarjoaa kunnille demokratiaverkkopalveluita, joita kunta voi ottaa maksutta käyttöönsä. Suosituimmat kuntien käyttöönottamat oikeusministeriön demokratiapalvelut ovat kuntalaisaloite.fi ja otakantaa.fi.
Toimiva johto vastaa viime kädessä päivittäisestä palvelu- ja päätösviestinnästä.
Viestintävastaavalla tulee olla itsenäinen asema viestinnän linjausten toteuttamisessa. Julkiset kannanotot merkittävistä kysymyksistä kuuluvat kuitenkin ylimmälle johdolle.
Kaupunginhallitus on 4.9.2023 asettanut hallintosäännön päivitystyötä ohjaavan toimikunnan.
Toimikunnan valmistelevassa uudessa hallintosääntöluonnoksessa on jo otettu huomioon kaupungin viestintä sekä kaupunkilaisten osallistaminen. Luonnoksen (8 §) mukaan: "Valtuusto huolehtii monipuolisista ja vaikuttavista, kuntalain mukaisista osallistumisen mahdollisuuksista. Kaupunginhallitus johtaa kaupungin viestintää ja tiedottamista kaupungin toiminnasta.
Kaupunginhallitus hyväksyy valtuustokausittain yleiset ohjeet viestinnän ja tiedottamisen periaatteista sekä nimeää viestinnästä vastaavat viranhaltijat. Toimielimet luovat omalla toimialallaan edellytyksiä läpinäkyvälle toiminnalle asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen konserni- ja henkilöstöjaosto, lautakunnat, kaupunginjohtaja sekä toimialojen johtavat viranhaltijat huolehtivat suunnitelmallisesti ja vuorovaikutteisesti, että kaupungin asukkaat ja palvelujen käyttäjät saavat riittävästi tietoja valmisteltavina olevista yleisesti merkittävistä asioista ja voivat osallistua ja vaikuttaa näiden asioiden valmisteluun. Viestinnässä käytetään selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otetaan huomioon kaupungin eri asukasryhmien tarpeet."
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- merkitsee tiedoksi vastauksen Esa Puronvarren / Perussuomalaisten valtuustoryhmän 11.11.2024 jättämään valtuustoaloitteeseen koskien kaupungin asoiden parempaa tiedottamista;
- päättää, että kaupungin viestintä ja kaupunkilaisten osallistaminen ratkaistaan hallintosääntökäsittelyn yhteydessä;
- antaa em. vastauksen tiedoksi valtuustolle; ja
- esittää valtuustolle, että aloite todetaan käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
| Edellinen asia | Seuraava asia |