RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistö- ja tuloveroprosenttien määrääminen vuodelle 2025
Kaupunginhallitus 28.10.2024 § 174
Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo 16.10.2024
Valtuuston tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Veromenettelystä annetuin lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit (tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit) Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivään mennessä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä. Vuoden 2025 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee näin ollen ilmoittaa verohallinnolle viimeistään maanantaina 18.11.2024.
Kunnallinen tuloveroprosentti
Kunnallinen tuloveroprosentti määrätään 0,1 prosenttiyksikön tarkkuudella.
Kauhavan kaupungin vuoden 2024 tuloveroprosentti on 9,10. Kuntaliiton kuntakohtaisen veroennustekehikon mukaan kaupunki tulee vuonna 2024 saamaan kunnallista tuloveroa 25,952 miljoonaa euroa.
Kauhavan kaupungin ennustetaan saavan vuonna 2025 kunnallista tuloveroa 9,1 prosentin mukaan 26,077 miljoonaa euroa, mikä on 125.000 euroa enemmän kuin kuluvalle vuodelle ennustettu määrä.
Yhden prosenttiyksikön vaikutus tuloveron määrään on noin 3,0 miljoonaa euroa.
Vuonna 2024 Etelä-Pohjanmaan kuntien asukasluvulla painotettu tuloveroprosentin keskiarvo on 8,81 prosenttia.
Vuoden 2025 talousarvio on valmisteltu nykyisellä 9,1 prosentin kunnallisella tuloveroprosentilla.
Kiinteistöveroprosentit
Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuusto määrää kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.
Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella.
Kiinteistöverolain perusteella vuoden 2025 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:
Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 %
Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 1,30-2,00 %
Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41-1,00 %
Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 %
Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93-3,10 %
Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00-2,00 %
Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00-6,00 %
Vuonna 2024 ovat Kauhavan ja Etelä-Pohjanmaan keskimääräiset kiinteistöveroprosentit olleet seuraavat:
| Kauhava | E-P keskimäärin |
Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti | 0,95 % | 1,19 % |
Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti | 1,30 % | 1,38 % |
Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti |
0,55 % |
0,57 % |
Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti | 1,10 % | 1,25 % |
Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti | 3,00 % |
|
Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti | 0,00 % |
|
Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti |
2,00 % |
|
Kiinteistövero on kuntien verotusoikeuksista veropohjaltaan vakain, kun se määräytyy kunnan alueella olevan kiinteistökannan mukaan. Kiinteistöveron tuotto Kauhavan kaupungille vuonna 2025 tulee olemaan vuoden 2024 veroprosenteilla noin 4,489 miljoonaa euroa.
Vuoden 2025 talousarvio on valmisteltu nykyisillä kiinteistöveroprosenteilla.
Kunnallisten veroprosenttien määräämisellä on yritysvaikutuksia. Kauhavan kaupungin vuoden 2025 talousarvio on laadittu nykyisillä veroprosenteilla, joten yritysvaikutusten osalta tilanne pysyy samana kuin kuluvana vuonna. Kauhavan tuloveroprosentti on ollut hieman korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaan kuntien keskiarvo, mutta kiinteistöveroprosentit ovat linjassa keskiarvojen kanssa tai jopa hieman alempia. Tämä voi parantaa Kauhavan houkuttelevuutta sijaintipaikkana erityisesti sellaisille yrityksille, jotka tarvitsevat suuria kiinteistöjä tai maapohjaa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se määrää vuoden 2025
- tuloveroprosentiksi 9,1; ja
- kiinteistöveroprosenteiksi:
- Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti 0,95 %
- Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
- Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 0,55 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,00 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 2,00 %.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.
Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,
etunimi.sukunimi@kauhava.fi
______________________________
Kaupunginvaltuusto 11.11.2024 § 60
626/02.03.02.01/2024
Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.
______________________________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |