Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 161


 

Valtuuston 23.9.2024 tekemien päätösten täytäntöönpano

 

Kaupunginhallitus 30.09.2024 § 161  

250/00.01.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo, 25.9.2024

 

Kuntalain mukaan kaupunginhallitus huolehtii kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta. Kaupunginhallituksen tulee todeta, että kaupunginvaltuuston päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä tai että ne eivät mene kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi taikka ole muutoin lainvastaisia.

 

Mikäli kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös ei ole lainvoimainen, sen tulee jättää päätös täytäntöön panematta sekä saattaa asia uudelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Syy täytäntöön panematta jättämisestä on selvitettävä.

 

Kaupunginvaltuuston 23.9.2024 päätöksien toimeenpanot on kirjattu Dynasty-asianhallintajärjestelmään ao. pykälien kohdalle.

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.9.2024 jätettiin seuraavat valtuusto- aloitteet:

 

  1. Risto Mattilan ja yhdeksän muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite kameravalvonnan ja vartioinnin lisäämisestä.
  2. Risto Mattilan ja 10 muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Voltintien asfaltoinnista.
  3. Tuula Mäki-Fräntin ja 25 muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite matonpesupaikan saamisesta Kortesjärvelle.
  4. Marita Kunnarin Keskustan valtuustoryhmän puolesta jättämä valtuustoaloite kouluruoan käyttöön ottamisesta Kauhavalla.
  5. Harri Ojanperän ja 12 muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite valtuuston kaupunkikierroksesta Kauhavalla.
  6. Hanna-Liisa Malmin ja viiden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Kauhavan jokirantojen viihtyvyyden parantamisesta.
  7. Susanna Saarimaan ja neljän muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite Suomen Jääkärimuseon ja Kauhavan puukko- ja tekstiilimuseon yhdistämisestä.

 

Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu 26.9.2024.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus 

  1. Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 23.9.2024 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä ne mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ole lakien tai asetusten vastaisia sekä päättää panna ne täytäntöön.
  2. Risto Mattilan ym. valtuustoaloite kameravalvonnan ja vartioinnin lisäämisestä annetaan valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
  3. Risto Mattilan ym. valtuustoaloite Voltintien asfaltoinnista annetaan valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
  4. Tuula Mäki-Fräntin ym. valtuustoaloite matonpesupaikan saamisesta Kortesjärvelle annetaan valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
  5. Marita Kunnarin ym. valtuustoaloite kouluruoan käyttöön ottamisesta Kauhavalla annetaan valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
  6. Harri Ojanperän ym. valtuustoaloite valtuuston kaupunkikierroksesta Kauhavalla annetaan valmisteltavaksi hallintopalveluille.
  7. Hanna-Liisa Malmin ym. valtuustoaloite Kauhavan jokirantojen viihtyvyyden parantamisesta annetaan valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.
  8. Susanna Saarimaan ym. valtuustoaloite Suomen Jääkärimuseon ja Kauhavan puukko- ja tekstiilimuseon yhdistämisestä annetaan valmisteltavaksi elämänlaatulautakunnalle.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo. puh. 050 330 5286,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________