Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 147



 

Epanet-verkoston koordinoinnin jatkorahoitus

 

Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 147  

13/02.05.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, 4.9.2024

 

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys anoo Kauhavan kaupungilta Epanet-korkeakouluverkoston koordinoinnin rahoitusta. Epanet-koordinaation ovat vuodesta 2014 lähtien rahoittaneet Etelä-Pohjanmaan kunnat.

 

Anomuksessaan Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys toivoo, että Kauhavan kaupunki tekee päätöksen Epanet-koordinaation rahoituksesta joko vuodelle 2025 tai vuosille 2025-2027 eli kolmelle tulevalle vuodelle. Kuntaosuus on molemmissa vaihtoehdoissa 20.997 euroa per vuosi.

 

Etelä-Pohjanmaalla ja koko Suomessa on vahva yhteisymmärrys tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ratkaisevasta merkityksestä tuottavuuden kasvussa, elinkeinoelämän uudistumisessa ja yleisen hyvinvoinnin luomisessa. Etelä-Pohjanmaalla työn tuottavuus ja TKI-toiminnan volyymi suhteessa asukaslukuun ovat olleet yli 10 vuotta kansallisesti vertailtuna alhaisella tasolla. Maakuntaohjelmaan onkin kirjattu kunnianhimoinen tavoite TKI-toiminnan volyymin viisinkertaistamisesta ja koulutustason merkittävästä nostosta pitkällä aikavälillä. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää TKI-toiminnan lisäystä kuntien, koulutus- ja kehittäjäorganisaatioiden ja erityisesti yritysten toimesta.

 

Etelä-Pohjanmaan kuntien rahoittaman Epanet-koordinaation avulla mahdollistetaan ja varmistetaan oman yliopiston puuttuessa alueen intressejä palveleva yliopistollinen TKI-toiminta Etelä-Pohjanmaalla nykyisessä laajuudessaan ja myös toiminnan kehittäminen.

 

Anottu raha käytetään Epanet-koordinaation kuluihin. Ne koostuvat pääosin kolmen asiantuntijan henkilöstö- ja tilakustannuksista, viestinnästä ja erimuotoisten verkosto- ja yhteistyötapaamisten järjestämisestä. Epanet-koordinaatiohenkilöstön työnantajana toimii Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys.

 

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys vastaa Epanet-verkoston koordinoinnista ja tukitehtävistä. Vuonna 2025 Epanet-koordinaatiossa työskentelee kolme asiantuntijaa. Heidän tavoitteenaan on

  1. valmistella Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategian tavoitteita tukevia tutkimusprofessuureja yhteistyössä yliopistojen, yritysten ja maakunnan kehittäjäorganisaatioiden kanssa.
  2. Hankkia rahoitus professuurien perustamiseksi Etelä-Pohjanmaalle ja laatia rahoitussopimukset. Koordinaatiohenkilöstö huolehtii professuurien hallinnoinnista sekä hoitaa rahaliikenteeseen, raportointiin ja seurantaan liittyviä tehtäviä.
  3. Lisätä ja monipuolistaa maakunnan elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden sekä yliopistomaailman välistä vuorovaikutusta, tutkimustiedon hyödyntämistä ja työelämäyhteistyötä.
  4. Kehittää yrityslähtöisen TKI-toiminnan malli ja aloittaa toimintaa, jolla kasvatetaan TKI-toiminnan piirissä olevien yritysten lukumäärää ja toiminnan volyymiä ja mahdollistetaan yritysten kehittymistä ja kasvua.
  5. Varmistaa tutkimustoiminnan tavoitteellinen ja tuloksekas kehittyminen Etelä-Pohjanmaalla.

 

 Lisätietoa liitemateriaalista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää Epanet-verkoston koordinoinnin 20.997 euron vuosittaisen rahoituksen vuosille 2025-2027 Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykselle.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että Janne Sankelo poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.16.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________