Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 143


Kaavoituskatsaus_2024

 

Kaavoituskatsaus 2024

 

Ympäristölautakunta 14.08.2024 § 27 

 

 

 

Valmistelija Maankäyttöpäällikkö Päivi Raski

 

 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

 

 Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet, sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

 

 Vuoden 2024 kaavoituskatsaus on valmistunut ja tuodaan tiedoksi ympäristölautakunnalle. Kaavoituskatsaus julkaistaan kaupungin kaavoituksen kotisivuilla.

 

 

Esittelijä Vs. tekninen johtaja Maria Annala 

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta merkitsee saaneensa tiedoksi kaavoituskatsauksen

 2024 ja välittää katsauksen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. teknisen johtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Maankäyttöpäällikkö Päivi Raski, puh. 040 179 8130, etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 143  

384/10.00.00.02/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo, 11.9.2024

 

 Ympäristölautakunta on 14.8.2024 käsitellyt vuoden 2024 kaavoituskatsauksen ja päättänyt välittää sen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

 Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

 

 Vuoden 2024 kaavoituskatsaus on liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee liitteen mukaisen kaavoituskatsauksen tiedokseen ja asettaa kaavoituskatsauksen yleisesti nähtäville tietoverkkoon.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että maankäyttöpäällikkö Päivi Raski oli paikalla kokouksessa tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.30-17.43. Raski poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo. puh. 050 330 5286,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________