Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 56


 

Voltin koulun koulunjohtajan tehtävien hoitaminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.06.2024 § 56  

555/01.01.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Perusopetuslain 37 §:n mukaan jokaisella koululla, jolla järjestetään perus-opetuslain mukaista toimintaa, on oltava toiminnasta vastaava rehtori. Silloin, kun koulussa ei ole rehtorin virkaa, tehtävää määrätään hoitamaan opettajaviranhaltija. Koulunjohtajan tehtäviä luetaan opettajaviranhaltijan opetusvelvollisuuteen OVTES osio B:n III luvun 8 §:n koulun palkkaperusteryhmien määrän mukaan.

 

Voltin koululla aiemmin toimineen luokanopettajan (3149) irtisanouduttua 1.8.2024 on tarve muuttaa yhden virassa olevan luokanopettajan virantoimitusvelvollisuutta, jotta koulunjohtajan tehtävät ovat lain mukaisesti hoidettu.

 

--------- on ilmaissut halukkuutensa jatkaa Voltin koulun koulunjohtajana 1.8.2024 alkaen. Hän on toiminut koulunjohtajana jo lukuvuoden 2023-2024.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Päätösehdotus Luokanopettajaviranhaltija (3157) ----------- virantoimitusvelvollisuutta muutetaan siten, että siihen liitetään Voltin koulun toiminnasta vastaavan rehtorin (koulunjohtajan) tehtävät 1.8.2024 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________