Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 132


 

Saatavasta luopuminen / Härmän Vanhustentukisäätiö

 

Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 132  

31/02.06.04/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo, 28.8.2024

 

Härmän vanhustentukisäätiö on Alahärmän kunnan ja Alahärmän seurakunnan perustama säätiö. Säätiön sääntöjen mukaan sen tehtävä on asuntojen rakentaminen ja niiden vuokraaminen sosiaalisin perustein vanhuksille ja vammaisille, sekä sisäisten palvelujen tuottaminen asukkailleen.

 

Vuonna 1995 säätiön toimintaa laajennettiin perustamalla 20 paikkainen palvelukoti vanhuksille. Säätiö tuotti omistamissaan tiloissa asukkaiden tarvitsemat hoito- ja hoivapalvelut syksyyn 2022 saakka. Hoitotoiminta siirtyi tuolloin Kuntayhtymä Kaksineuvoiselle ja hyvinvointialueuudistuksen myötä 1.1.2023 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Säätiön tulonlähteeksi jäi Leporannan palvelutalosta ja asuinrivitaloista saatava vuokratuotto.

 

Syksyllä 2022 säätiön taloudellinen tilanne oli korona- ja lääkärikustannusten sekä palvelukodin alhaisen täyttöasteen seurauksena erittäin haasteellinen. Koska kyse oli Kuntayhtymä Kaksineuvoisen kautta kaupungin järjestämisvastuulla olevasta toiminnasta, neuvotteli säätiö rahoitusjärjestelyistä mm. kaupungin kanssa.

 

Valtuusto päätti joulukuussa 2022 poiketa hyväksytystä takaus- ja antolainapolitiikasta ja myönsi Härmän vanhustentukisäätiölle 120.000 euron pitkäaikaisen lainan. Lainan korot ja lyhennykset oli tarkoitus hoitaa säätiön omistaman Leporannan palvelukodin vuokratuotoilla, jotka taloudenhoitajan laskelman mukaan olivat riittävät säätiön velvoitteiden hoitamiseen.

 

Kaupunki sai lainan vakuudeksi 144.000 euron kiinteistökiinnityksen sekä jälkipantin kaupungin kiinnitystä paremmalla etusijalla oleviin 430.000 euron kiinnityksiin.

 

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue irtisanoi Leporannan palvelukodin vuokrasopimuksen päättymään 30.1.2024 sisäilmaongelmiin vedoten. Tämän seurauksena säätiön pääasiallinen tulovirta päättyi ja säätiö on ajautunut erittäin suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Kaupunki kirjasi lainasaatavansa pääoman luottotappioksi vuoden 2023 tilinpäätöksessä, mutta on kuitenkin jatkanut saatavan perintää. Säätiö ei ole pystynyt maksamaan erääntyneitä korkoja ja lainan lyhennystä.

 

Säätiön ja kaupungin edustajat ovat neuvotelleet toimenpiteistä säätiön lakkauttamiseksi. Neuvotteluihin perustuen säätiö on hakenut ARAlta purkuavustusta sisäilmaongelmaisten rakennusten purkamiseksi, jolloin sen varallisuudeksi jäisi tontin ja liittymien arvo. ARA on arvioinut tekevänsä asiasta päätöksen syyskuussa 2024.

 

Koska kiinteistö on kiinnitetty, ja toisella, paremman etuoikeuden omaavalla rahoittajalla on myös saatavia säätiöltä, ei kaupunki käytännössä tule saamaan saataviaan, vaikka kiinteistö (tontti) myytäisiin.

 

Koska säätiöllä on velkoja, myös mahdollisen rakennusten purkamisen ja tontin myymisen jälkeen, on sillä kaksi vaihtoehtoa:

  1. Velkojen anteeksianto eli akordi, minkä jälkeen säätiö kyettäisiin lakkauttamaan selvitysmenettelyllä.
  2. Konkurssi.

 

Säätiön hallitus esittää, että Kauhavan kaupunki luopuu 120.000 euron saatavasta korkoineen, minkä jälkeen säätiö voi kirjata Kauhavan kaupungille olevan velkansa akordiksi eli nollaksi.

 

Säätiö on esittänyt vastaavan akordipyynnön myös päärahoittajalleen. Koska päärahoittaja tulee mahdollisesti saamaan osan saatavastaan säätiön omistaman kiinteistön myynnistä, ei päärahoittajan odoteta tekevän päätöstä saatavasta luopumisesta tässä vaiheessa.  

 

Saatavasta luopuminen ei aiheuta kaupungille kuluja, koska laina on vuoden 2023 tilinpäätöksessä kirjattu luottotappioksi. Luottotappiopäätöksen yhteydessä on todettu, että lainan lyhennykset ja korko kuitenkin laskutetaan velkakirjan ehtojen mukaan. Saatavasta luopuminen tarkoittaa sitä, että lainan pääoman ja korkojen laskuttamisesta ja mahdollisista perintätoimista luovutaan kokonaan.

 

Kauhavan kaupungin hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin saatavien ja kaupungille tulevien suoritusten sekä vakuuksien hyväksymisestä, valvomisesta, muuttamisesta ja vapauttamisesta, ellei ratkaisuvaltaa ole siirretty muulle toimielimelle tai viranhaltijalle. Hallintosäännön 34 §:n mukaan hallintojohtaja päättää kaupungin tileissä avoimena olevien saatavien valvonnasta, perinnästä ja niihin liittyvästä sopimisesta ja luottotappioksi kirjaamisesta.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää suostua Härmän Vanhustentukisäätön anomukseen akordin myöntämisestä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________