Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 32


 

Kiinteistötoimitusten uskotun miehen valinta

 

Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 95 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

Valtuuston 23.8.2021 § 88 nimeämä kiinteistötoimitusten uskottu mies Ari-Ville Kallio on kuollut.

 

Kuntalain 79 §:n mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

 

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla perehtynyt kiinteistöasioihin ja lisäksi tuntea paikallisia oloja. Uskotuksi mieheksi voidaan valita samoilla perusteilla kuin käräjäoikeuden lautamieheksi. Maanmittauslaitoksen tehtävien hoidon kannalta on aina parempi mitä enemmän uskottuja miehiä on käytettävissä.

 

Uskotun miehen tulee olla kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Uskotuksi mieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Uskottuna miehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus siitä, että hän parhaan ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan täyttää rehellisesti uskotun miehen toimensa eikä tee siinä kenellekään vääryyttä mistään syystä.

 

Maanmittauslaitos toivoo, että uskottuja miehiä valittaisiin tasaisesti eri puolilta kuntaa. Maanmittauslaitos toivoo myös, että uskottujen miesten valinnassa kiinnitettäisiin huomiota uskotun miehen varsinaiseen päivätyöhön. Uskotun miehen tulee pystyä irrottautumaan omista töistään muutaman tunnin tai jopa koko päivän ajaksi.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Ari-Ville Kallion tilalle kiinteistötoimitusten uskotun miehen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginvaltuusto 17.06.2024 § 32  

72/00.00.01.00/2024  

 

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 Kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi valittiin Taina Rantala.

 

______________________________