Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kortesjärven asukaslautakunta
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 5


 

Muut asiat

 

Kortesjärven asukaslautakunta 10.09.2024 § 5  

    

 

 

  1.   Asukaslautakunta keskusteli Tulevaisuuden kylä 2.0-hankkeesta, joka on Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien yhteinen hanke. Hankkeeseen on haettu pilottikyliä, johon ilmoittautuminen päättyi kesäkuun lopussa. Hankkeessa on kolme pää teemaa; Energiakylät, Digitaalisten palvelujen kylät ja Imagokylät.

 

Kortesjärvi on ilmoitettu mukaan yhtenä "kylänä", jolloin Kortesjärven kylien yhdistykset voivat osallistua hankkeen pilottikylille suunnattuun toimintaan pilottikylinä. Kortesjärvi voi alueena osallistua mm. Imagokylät-teeman tapahtumiin ja myös asukaslautakunnan jäsenet voivat vapaaehtoistoimintana osallistua tilaisuuksiin ja hankkeen työpajoihin.

 

 

  1.   Asukaslautakunta keskusteli imago-työstä. Todettiin, että imago-työ on tärkeää, mm. tanssilavoille tulee ihmisiä ympäri Suomen, jolloin matkailumarkkinointiin tulisi Kortesjärvenkin osalta kiinnittää enemmän huomiota.

 

  1.   Asukaslautakunta päätti toteuttaa joulukuusipuiston myös tänä jouluna yhtesityössä yrittäjien, yhdistysten ja koulujen kanssa kaupunginosan asukkaiden viihtyvyyden edistämiseksi.

 

  1.   Tekniselle toimelle tiedoksi Kortesjärven keskustan alueen katuvalojen korjaus on edelleen kesken, sekä torialueen reunakivet laittamatta.

 

  1.   Muistutetaan teknistä toimea kuntosalin varustelun puutteista, naulakot ym., sekä liikuntatoimea kuntosalilaitteiden puuttuvista ohjetauluista.

 

  1.   Kortesjärvellä on uusi kuntosali, jonka käytöstä kaupunginosan asukkaat ovat erittäin kiinnostuneita. Järvilakeuden kansalaisopisto järjesti kuntosalilla Kuntosali tutuksi! -tilaisuuden 3.9. Paikalla oli 54 osallistujaa. Ryhmä oli aivan liian suuri laitteiden turvallisen käytön kannalta. Asukaslautakunta toivoo, että kansalaisopisto järjestää ohjattua kuntosaliin tutustumista vielä ainakin 1-2 kertaa syksyn aikana.

 

 

Päätös Asukaslautakunta päätti siirtää em. asian (2) markkinointi- ja viestintäkoordinaattorille.

 Asukaslautakunta päätti siirtää em. asian (4) tekniselle toimelle.

 Asukaslautakunta päätti siirtää em. asian (5) liikuntatoimelle.

 Asukaslautakunta päätti siirtää em. asian (6) kansalaisopistolle.