Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kauhavan asukaslautakunta
Pöytäkirja 05.09.2024/Pykälä 5


 

Kauhavan asukaslautakunnalle vuoden 2024 alueen viihtyvyyden edistämiseksi osoitettujen määrärahojen kohdentaminen

 

Kauhavan asukaslautakunta 05.09.2024 § 5  

1/00.02.07/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Vuoden 2024 talousarviossa on asukaslautakunnille osoitettu 4800 euron määräraha alueen viihtyvyyden edistämiseksi.

Kukin asukaslautakunta päättää oman osuutensa, eli 1200 euron käyttämisestä.

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Päätösehdotus Asukaslautakunta päättää Kauhavan alueen viihtyvyyden edistämiseksi osoitetun 1200 euron käyttämisestä.

 

Päätös Asukaslautakunta päätti hankkia penkkiryhmän Lentokonepuistoon. Asukaslautakunnan jäsenet hoitavat hankinnan ja konsultoivat kaupunginpuutarhuria penkkiryhmän sijoittamisessa Lentokonepuistoon.

 

Lisätietoja Puheenjohtaja Heikki Korkealaakso

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________