Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kauhavan asukaslautakunta
Pöytäkirja 05.09.2024/Pykälä 3


 

Kirje koskien asukaslautakunnan avustustenjakoa

 

Kauhavan asukaslautakunta 05.09.2024 § 3  

1/00.02.07/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Kauhavan Invalidit ry on lähettänyt Kauhavan kaupungille kirjeen 30.1.2024, jossa ehdotetaan, että eri yhdistyksille jaettavat avustukset jaettaisiin yhdistysten toimintakertomuksista ilmenevän toiminnan mukaan. Lisäksi kirjeessä todetaan mm., että Kauhavan Invalidit tulisi huomioida kyläavustusten jakamisessa.

 

Kauhavan kaupungin hallintosäännön § 31 kohdan 3 mukaan kaupungin neljä asukaslautakuntaa mm. päättävät alueensa kylätoiminnan avustamisesta talousarviossa vuosittain tarkoitukseen osoitettujen määrärahojen puitteissa. Kukin Kaupungin asukaslautakunnista päättää alueensa avustusten myöntämisestä itsenäisesti ja riippumatta muiden asukaslautakuntien päätöksistä.

 

Kylätoiminnan avustushakemuksiin on liitettävä julkisessa kuulutuksessa mainitut asiakirjat mm. toimintakertomus.

 

Kylätoiminnasta ei ole olemassa yhtä virallista ja yksiselitteistä määritelmää. Yleinen määritelmä kylätoiminnalle on kuitenkin seuraava: kylätoiminta on kylän asukkaiden omaehtoista toimintaa oman alueensa eli kylän hyväksi.

 

Kauhavan Invalidit ry:n toiminta ja sen kiinteistön ylläpito eivät toteudu kylän asukkaiden omaehtoisena toimintana oman asuinalueen eli kylän hyväksi, sillä toiminta on selvästi laajempaa ja sen vaikutukset ulottuvat oman kylän ulkopuolelle koko Kauhavan alueelle ja osittain Kauhavan ulkopuolellekin. Toimintaa järjestetään yhdistyksen jäsenille ja sen toimintaa toteuttavat eri puolilta Kauhavaa olevat yhdistyksen jäsenet. Toimintaa ei voida katsoa kylätoiminnaksi, vaikka tapahtumiin on mahdollista osallistua muidenkin kuin yhdistysten jäsenten ja tiloja vuokrataan muillekin kuin yhdistyksen jäsenille.

 

Kauhavan asukaslautakunta on noudattanut aiempina vuosina johdonmukaisesti linjaustaan, jonka mukaan kylätoiminnan vuosittaiset avustukset myönnetään hallintosäännön mukaisesti niille yhdistyksille, joiden toiminta voidaan katsoa yleisen määritelmän mukaisesti kylätoiminnaksi.

Hallinto-oikeus on 16.12.2020 päätöksessään 20/0423/2 todennut Kauhavan asukaslautakunnan noudattamat periaatteet avustusten myöntämisessä tasapuolisiksi ja yhdenvertaisiksi.

 

Elämänlaatulautakunta on käynnistänyt keväällä 2024 avustussäännön päivittämisen. Uudessa avustussäännössä selkiytetään ja tarkennetaan avustusten myöntämisprosesseja sekä avataan avustusten myöntämisen kriteerejä. Avustussääntö tulee koskemaan kaikkia niitä toimielimiä, jotka Kauhavan kaupungissa myöntävät avustuksia.

 

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Päätösehdotus Kauhavan asukaslautakunta toteaa, että kylätoiminnan avustusten jaossa noudatetaan Kauhavan kaupungin voimassa olevaa hallintosääntöä ja avustukset myönnetään hakemista koskevassa kuulutuksessa mainittujen kriteereiden mukaisesti.

 

 Asukaslautakunta katsoo, että Kauhavan Invalidit ry ei täytä kylätoimintaan kuuluvia kriteereitä. Asukaslautakunta viittaa Hallinto-oikeuden 16.12.2020 päätökseen 20/0423/2.

 

Päätös Asukaslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Lisätietoja Puheenjohtaja Heikki Korkealaakso

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________