Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alahärmän asukaslautakunta
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 3


2024 Kylätoiminta avustuksien lehti ilmoitus

 

Alahärmän asukaslautakunnan kylätoiminnan 2024 avustuksien myöntäminen

 

Alahärmän asukaslautakunta 03.09.2024 § 3  

1/00.02.07/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Vuoden 2024 talousarviossa asukaslautakunnille on osoitettu kylätoiminnan avustuksiin 50.000 euron määräraha. Avustusmääräraha jaetaan eri asukaslautakuntien kesken samalla periaatteella kuin aikaisempinakin vuosina eli asukaslautakuntien alueiden (entisten peruskuntien) asukaslukujen suhteessa.

 

Viimeisin saatavissa oleva vanhoihin kuntarajoihin perustuva asukasluku perustuu tilanteeseen 31.12.2013. Tuolloin asukasluvut olivat Alahärmän alue 4486, Kauhavan alue 7533, Kortesjärven alue 2125 ja Ylihärmän alue 2861 henkilöä. Lukuihin on tasapuolisesti sisällytetty 60 henkilöä, joille ei ole ilmoitettu tarkkaa asuinpaikkaa. Edellä olevaan perustuen Alahärmän asukaslautakunnan alueen kylätoimintaan myönnettäväksi avustussummaksi muodostuu 13.190 euroa.

 

Asukaslautakuntien kylien toiminnan 2024 yleisavustukset ovat olleet haettavana 19.6.2024 klo 15.00 mennessä. Alahärmän asukaslautakunnalle on määräaikaan mennessä osoitettu seuraavat hakemukset:

  

Alahärmän Kivihuhdan kyläseura ry

Alahärmän Pelkkalan kyläseura Ry

Alahärmän Perkiömäen maamiesseura

Ekolan kyläseura

Huhtamäen-Vakkurin Kyläyhdistys ry

Härmä-Seura ry

Alahärmän Härmänkylän Nuorisoseura ry

Kojola-Köykkäri kyläseura ry

Alahärmän Yliviitalan kyläseura ry

 

Kauhavan kaupungin hallintosäännön § 31 mukaan asukaslautakunta päättää alueensa kylätoiminnan avustamisesta talousarviossa vuosittain tarkoitukseen osoitettujen määrärahojen puitteissa. Kylätoiminnalla tarkoitetaan asukkaiden omaehtoista ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa oman asuinalueen (kylän) hyväksi. Kylätoimintaa harjoitetaan mm. kylätoimikunnissa, kyläyhdistyksissä, asukasyhdistyksissä tms. yhdistyksissä.

 

Aikaisempina vuosina kylätoiminnan avustukset on myönnetty yleisavustuksena kylätoimintaan sekä avustuksena tilojen ylläpitomenoihin seuraavasti:

  • 600 euroa, mikäli yhdistyksellä on ylläpidettävänään kylätalo tai muu kyläläisten käyttöön tarkoitettu tila
  • 300 euroa, ellei yhdistyksellä ole kylätaloa tai muuta vastaavaa tilaa

 

Avustus tilojen ylläpitokuluihin:

  • suhteellinen osuus kylätalon tai vastaavan tilan edellisen vuoden toteutuneista ylläpitokustannuksista laskettuna kylätoiminnan yleisavustustenmyöntämisen jälkeen jäljelle jäävästä avustusmäärärahasta.
  • ylläpitokuluissa huomioidaan kiinteistön sähkö-, lämmitys- ja vesikustannukset.
  • avustus tilojen ylläpitokuluihin on enintään 80 % edellisen vuoden toteutuneista ylläpitokuluista.

 

Avustusmääräraha jaetaan eri asukaslautakuntien kesken samalla periaatteella kuin aikaisempinakin vuosina, eli asukaslautakuntien alueiden (entisten peruskuntien) asukaslukujen suhteessa.

 

 Asukaslautakunta päättää kylätoiminta avustuksien jakamisesta ja jakoperusteista kokouksessa.

 Asukaslautakuntien puheenjohtajien palaverissa 9.4.2024 oli käsiteltävänä asiana kylätoiminnan ylläpitokustannuksien ylärajan määrittäminen.

 Ylläpitokustannusten ylärajaksi todettiin 5.400 euroa

 Asukaslautakunnat saavat kuitenkin itsenäisesti päättää ylläpitokustannusten ylärajan määrittämisen.

 

 

 

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Päivi Niemistö

 

Päätösehdotus 

  • Alahärmän asukaslautakunta päättää ylärajaksi 5400 euroa.

 

  • Alahärmän asukaslautakunta jakaa kylätoimintaan yhteensä 13.190 euroa avustuksia seuraavasti:

 

 

 

tilakustannuksiin

toiminta

yhteensä

Alahärmän Kivihuhdan kyläseura ry

701,77

600,00

1301,77

Alahärmän Pelkkalan kyläseura Ry

333,84

600,00

933,84

Alahärmän Perkiömäen maamiesseura

494,57

600,00

1094,57

Ekolan kyläseura

404,29

600,00

1004,29

Huhtamäen-Vakkurin Kyläyhdistys ry

1455,45

600,00

2055,45

Härmä-Seura ry

1455,45

600,00

2055,45

Alahärmän Härmänkylän Nuorisoseura ry

1455,45

600,00

2055,45

Kojola-Köykkäri kyläseura ry

842,29

600,00

1442,29

Alahärmän Yliviitalan kyläseura ry

646,89

600,00

1246,89

 

 

Päätös Asukaslautakunta päätti yksimielisesti jakaa 13.190 euron avustukset päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Pöytäkirja merkittiin;

 Tämän pykälän päätöksenteon ajaksi poistui kokouksesta Jussi Lammi kello 17.14-17.28, todettiin yhteisöjääviys ---------------------------------------

 

Lisätietoja Puheenjohtaja Anu Ylinen

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________