Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 20


 

Ympäristökatselmus 2024

 

Ympäristölautakunta 10.04.2024 § 14 

 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Marjukka Nurmi

 

Ympäristölautakunnan toimesta tullaan suorittamaan MRL 167 §:n tarkoittama ym­­ris­tön hoidon valvontaan liittyvä katselmus kevään 2024 aikana.

 

MRL §167 sanoo:

Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siis­tis­sä kunnossa. Kunnan määräämä viranomainen osaltaan valvoo, että lii­ken­ne­väy­lät, kadut, torit ja katuaukiot sekä puistot ja oleskeluun tarkoitetut ul­ko­ti­lat täyttävät hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisyyden vaatimukset. Kevyen lii­keneteen väylät tulee säilyttää liikkumiselle esteettöminä ja turvallisina.

Jollei korttelialueen järjestelystä ole määrätty asemakaavassa tai ra­ken­nus­lu­vas­sa ja alueen järjestely huomattavasti haittaa maankäytön järjestämistä, kun­nan rakenusvalvontaviranomainen voi määrätä sen käyttöä koskevasta uu­del­leen­jär­jes­te­lys­tä ja kuntoon saattamisesta (korttelialueen järjestely). Edel­ly­tyk­se­nä määräyksen antamiselle on, ettei järjestely ole kiinteistön omistajalle il­mei­sen kohtuuton.

Tonttia tai rakennuspaikkaa ei saa käyttää niin, että sen rakennusluvassa is­tu­tet­ta­vik­si osoitetut alueet, leikkipaikat tai oleskelualueet taikka muut asu­mis­viih­tyi­syy­teen vaikuttavat alueet supistuvat. Rakennusluvassa osoitetut ja hä­ly­tys­ajo­neu­vo­ja tai huoltoajoa varten tarkoitetut kulkuyhteydet tulee säilyttää ajo­kel­poi­si­na.

 

Katselmuksessa kiinnitetään huomiota Kauhavan kaupungin alueella olevien kiin­teis­­jen kuntoon, jotka ovat siinä kunnossa, etteivät ne enää täytä MRL 170 §:n 2 mom:n mukaisia vaatimuksia, vaan niiden voidaan katsoa vaa­ran­ta­van turvallisuutta ja rumentavan ympäristöä.

 

MRL: 170§ 2 mom. sanoo:

"Jos rakennus on osaksi tai kokonaan tuhoutunut, rakennustyö on jätetty kes­ken tai rakennuksen käyttämisestä on luovuttu, rakennuspaikka ym­­ris­töi­neen on saatettava sellaiseen kuntoon, ettei se vaaranna turvallisuutta tai ru­men­na ympäristöä. Rakennus on myös riittävästi suojattava säältä ja mah­dol­li­sel­ta vahingonteolta.

 

Katselmukseen osallistujat määrittää ympäristölautakunta.

 

 

Esittelijä Vs. tekninen johtaja Maria Annala

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta valitsee katselmuksen suorittajiksi ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kaija Aron, varapuheenjohtaja Asko Peltolan, ympäristöasiantuntija Katariina Kuljun, ympäristöasiantuntija Elina Hautalan, rakentamispäällikkö Maria Annalan ja rakennustarkastaja Marjukka Nurmen.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. teknisen johtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja  Rakennustarkastaja Marjukka Nurmi, puh. 044-483 4251,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

                                           _____________________________

 

Ympäristölautakunta 29.05.2024 § 20  

25/11.03.04/2023  

 

 

Valmistelija  Valmistelija: Rakennustarkastaja Marjukka Nurmi

 

Ympäristökatselmus suoritettiin 7.5.2024. Ympäristölautakunnan valitsemat kat­sel­mus­ten suorittajat jakautuivat kahteen osaan; Alahärmä-Ylihärmä: ympä­ris­­lau­ta­kun­nan varapuheenjohtaja Asko Peltola, rakennustarkastaja Marjukka Nurmi sekä ympäristöasiantuntija Elina Hautala ja Kauhava-Kortesjärvi; ympäristölautakunnan pu­heen­joh­ta­ja Kaija Aro, rakennuttamispäällikkö Maria Annala sekä ym­­ris­­asian­tun­ti­ja Katariina Kulju.

 

Katselmoituja kiinteistöjä oli 30kpl. Kiinteistöistä 17 olivat sellaisessa kunnossa, etteivät ne enää täytä MRL 170§:n vaatimuksia, vaan niiden voidaan katsoa vaarantavan terveellisyyttä tai rumentavan ympäristöä. Muutama kiinteistö otettiin myös seurantaan ja tarkastallaan tilannetta uudelleen seuraavassa katselmuksessa. Kiinteistöt on listattu oheismateriaalissa.

 

Esittelijä Vs. tekninen johtaja Maria Annala

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää pyytää osalta katselmuksessa mukana olleiden kiinteistöjen omistajilta selvityksen sii­tä, mihin toimenpiteisiin he aikovat ryhtyä saattaakseen omistamansa kiin­teis­tön MRL:n 170 §:n edellyttämään kuntoon. Selvitys tulee toimittaa ym­­ris­­lau­ta­kun­nal­le 31.7.2024 mennessä.

 

Ympäristölautakunta päättää antaa kehoituksen osalle katselmuksessa mukana olleiden kiinteistöjen omistajille saattaa omistamansa kiinteistö MRL:n 170§:n edellyttämään kuntoon. Määräaika kuntoonsaattamiselle on 30.11.2024.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. teknisen johtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Rakennustarkastaja Marjukka Nurmi, puh. 044-483 4251, etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

 

______________________________