Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 72


 

Edustajien nimeäminen Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokoukseen

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 72  

668/14.00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen ja työvoimapalveluista muodostuu kunnille uusi valtionosuustehtävä. Etelä-Pohjanmaan Kymppi-kunnat (Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane, Lappajärvi, Lapua, Soini, Vimpeli ja Ähtäri) ovat päättäneet muodostaa yhteisen työllisyysalueen.

 

Työllisyysalueen perustamisesta on tehty ilmoitus Työ- ja elinkeinoministeriölle. Valtioneuvostolta saadun tiedon mukaisesti Kympin työllisyysaluetta esitetään hyväksyttäväksi ja työllisyysalue on saamassa järjestämisluvan.

 

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka kuntalain 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Yleisen vaalikelpoisuuden edellytyksenä ovat:

  1. Henkilön kotikunta on asianomainen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain perusteella;
  2. Henkilöllä on jossakin kunnassa äänioikeus sinä vuonna, jona vaali luottamustoimeen toimitetaan;
  3. Henkilö ei saa olla vajaavaltainen: Vajaavaltaisella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta (alaikäinen) ja sellaista 18 vuotta täyttänyttä henkilöä (täysi-ikäinen), joka on julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Yleistä vaalikelpoisuutta ei ole sidottu Suomen kansalaisuuteen. Myös ulkomaalainen, jolla on äänioikeus kuntavaaleissa, voidaan valita kotikuntansa luottamustoimeen.

 

Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole kuntalain 72 §:n 1. momentin 1. kohdassa tarkoitettu henkilö (valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä) eikä ao. kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta valtuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten osalta. Koska Kauhavan kaupunki valitsee toimielimeen 4 jäsentä, kiintiö tarkoittaa 2 jäsentä.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Työllisyysalueen valmistelutyö tulee tehdä vuoden 2024 aikana niin, että Kuntayhtymä Kymppi on 1.1.2025 toimintakykyinen ja valmis vastaanottamaan valtiolta siirtyvän henkilöstön ja työvoimapalveluiden järjestämisvastuun.

 

Yhtymäkokous

 

Perussopimuksen mukaisesti Kuntayhtymä Kympin ylintä päätösvaltaa käyttää yhtymäkokous, jossa kullakin jäsenkunnalla on yksi edustaja jokaista alkavaa 5000 asukasta kohti edellisen vuoden 31.12. tilanteesta laskettuna, kuitenkin enintään 25 % rajoittamattomasta kokonaisjäsenmäärästä. Yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin, joka voi olla myös valtuusto itse.

 

Yhtymäkokous päättää kuntayhtymän talousarviosta, taloussuunnitelmasta, tavoitteista ja mittareista, poistojen laskentaperusteista sekä talousarvioon tehtävistä muutoksista talousarviovuoden aikana, hyväksyy kuntayhtymän hallintosäännön ja hyväksyy kuntayhtymän strategian. Kuntayhtymä Kympin ensimmäinen yhtymäkokous pidetään tammi-helmikuussa 2024.

 

Perussopimuksen mukaisesti Kuntayhtymä Kympin jäsenkunnat nimeävät yhtymäkokousedustajat seuraavasti:

-          Alajärven kaupunki kaksi (2) edustajaa

-          Alavuden kaupunki kolme (3) edustajaa

-          Evijärven kunta yksi (1) edustaja

-          Kauhavan kaupunki neljä (4) edustajaa

-          Kuortaneen kunta yksi (1) edustaja

-          Lappajärven kunta yksi (1) edustaja

-          Lapuan kaupunki kolme (3) edustajaa

-          Soinin kunta yksi (1) edustaja

-          Vimpelin kunta yksi (1) edustaja

-          Ähtärin kaupunki kaksi (2) edustajaa

 

Kullakin yhtymäkokousedustajalla on yksi (1) ääni. Yhtymäkokouksen avaa asukasluvultaan suurimman kunnan edustaja. Yhtymäkokouksen puheenjohtaja valitaan kokouksen järjestäytymisen yhteydessä.

 

Kuntayhtymä Kympin yhtymähallitus on kokouksessaan 22.3.2024 päättänyt ylimääräisen yhtymäkokouksen koollekutsumisesta. Yhtymähallitus pyytää jäsenkuntiaan nimeämään yhtymäkokousedustajansa mahdollisimman nopealla aikataululla myöhemmin pidettävään kokoukseen.

 

Valtuusto valitsi 11.12.2023 § 82 2.2.2024 pidettävään yhtymäkokoukseen neljä edustajaa ja neljä varaedustajaa seuraavasti:

 

Edustaja  Varaedustaja

Antti Kaatrasalo  Esa Puronvarsi

Teemu Hakala  Marita Mattila

Susanna Saarimaa  Piritta Syrjälä

Hannele Sui-Tuomaala Kari-Veli Mäkelä

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokoukseen neljä (4) edustajaa ja neljä (4) varaedustajaa..

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________