Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 70


 

Lyhytaikaisen lainan myöntäminen / Lions Club Alahärmä ry:n Padel / Tennis Park -hanke

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 70  

13/02.05.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

Lions Club Alahärmä ry hakee kaupungilta 165.000 euron tilapäisrahoitusta Padel / Tennis Park -hankkeen toteuttamiseksi.

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on 21.2.2024 antanut hankkeelle myönteisen tukipäätöksen LC Alahärmä Padel/Tennis Park -hankkeelle. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 230.320,27 euroa, ja sille on myönnetty julkista tukea 188.512,43, josta ELYn (valtion ja EU:n) osuus on 165.830,60 euroa ja Kauhavan kaupungin osuus 18.425,62 euroa. Yhteensä julkisen tuen osuus on 80 prosenttia kustannuksista. Yksityisen rahoituksen osuus on 46.064,05 euroa. Kentät toteutetaan kaupungilta vuokratulle alueelle.

 

Hallintosäännön 34 §:n mukaan hallintojohtaja päättää tilapäisen, korottoman lainan myöntämisestä kaupungin toimintaa tukevissa kehittämis- ym. hankkeissa. Hallintojohtajan päätöksellä lainaa voidaan myöntää enintään saaman tukisumman verran, kuitenkin enintään 30.000 euroa. Lainan myöntämisen ehtona on, että hankkeen toteuttajan ei muuten ole mahdollista toteuttaa hanketta. Koska Lions Club Alahärmä ry:n hakema lainamäärä ylittää viranhaltijapäätöksellä myönnettävän määrä ylärajan, kuuluu lainapäätöksen tekeminen kaupunginhallitukselle.

 

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunta ei voi myöntää lainaa ilman vakuutta.

 

Kauhavan kaupungin takaus- ja antolainapolitiikan mukaan kaupunki vaatii myöntämilleen lainoille vakuuden, jonka määrä on 1,2 kertaa myönnetyn pääoman määrä. Vakuutena voidaan käyttää kiinteistökiinnityksiä, irtaimistokiinnityksiä, osakekirjoja tai muita arvopapereita sekä jälkipanttausta edellisiin. Hanketoimijoiden lainoissa voidaan vakuutena käyttää myös henkilötakauksia.

 

Lions Club Alahärmä ry esittää lainan vakuudeksi kolmen yksityishenkilön omavelkaista takausta.

 

Hanketoimijoille myönnetyissä lainoissa ei ole yksilöityä eräpäivää, vaan lainansaajan tulee maksaa laina takaisin viikon kuluessa siitä, kun hanketuki on maksettu. Lainat on vakiintuneesti myönnetty em. ehdolla korottomina. Mikäli maksu viivästyy, peritään lainalle kolmen prosentin vuotuinen korko nostopäivästä alkaen. Hankkeen toteutusaika päättyy. 11.9.2025. LC Alahärmällä on tarkoitus rakentaa kentät kesän 2024 aikana.

 

Hanketoteuttajan saattaa olla mahdollista saada noin viidesosa myönnetystä rahoituksesta etukäteen hankkeen käynnistymisen yhteydessä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kauhavan kaupunki myöntää enintään 165.000 euron lyhytaikaisen lainan Lions Club Alahärmä ry:lle edellä selostettuun yleishyödylliseen investointihankkeeseen. Mikäli Ely-keskus maksaa osan hanketuesta etukäteen, pienennetään lainan pääomaa vastaavalla määrällä.

 

Lainasta laaditaan velkakirja.

 

Laina erääntyy ja on maksettava takaisin kaupungille takaisin kokonaisuudessaan välittömästi, kun ELY-keskus on maksanut Lions Club Alahärmä ry:lle hanketuen.

 

Laina on koroton siihen saakka, kun ELY-keskus maksaa hanketuen yhdistykselle. Mikäli yhdistys ei ole maksanut lainaa takaisin kaupungille viikon kuluessa hanketuen maksamisesta, lainalle peritään 3 %:n vuotuinen korko lainan nostopäivästä alkaen.

 

Laina voidaan nostaa useassa erässä.

 

Lainan vakuudeksi vaaditaan kolmen yksityishenkilön omavelkainen, yhteisvastuullinen takaus.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että

-          Jari Välikangas ja Harri Ojanperä poistuivat esteellisinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin yhteisöjääviys Lions Club Alahärmä ry:n rahastonhoitajana (Välikangas) ja Padel / Tennis Park -rakennustoimikunnan jäsenenä (Ojanperä).

-          kokous keskeytettiin tämän pykälän käsittelyn päätyttyä klo 19.41

-          kokousta jatkettiin klo 19.50.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________