Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 30



 

Lukion laatustrategian vahvistaminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.04.2024 § 30  

319/12.00.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Taustaa

Lukiokoulutuksen laadunhallinnan tavoitteena on taata lukiokoulutuksen laatu ja tasalaatuisuus sekä vahvistaa jatkuva koulutuksen arviointi ja kehittäminen. Lukiokoulutuksen järjestäjän on arvioitava omaa toimintaansa säännöllisesti. Laatustrategia on tukena laadunhallinnan kehittämisessä. Lukiokoulutuksen järjestäjä vastaa laatustrategian toimeenpanosta ja toteuttamisen tavoista lainsäädännön ja opetussuunnitelman perusteiden määrittämässä viitekehyksessä ja alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

 

Opetushallitus asetti lukiokoulutuksen järjestäjien haettavaksi valtion erityisavustuksen lukiokoulutuksen laatu- ja saavutettavuusohjelman edistämiseen. Alajärven, Evijärven, Härmän, Kauhavan ja Vimpelin lukiot sekä Lappajärven geolukio hakivat rahoitusta Lisää laatua lakeuden lukioihin -hankkeeseen. Opetushallitus myönsi hankeavustusta 74.475 €, joka on 90 % koko kustannusarviosta. Tätä työnimen 4L saanutta hanketta on koordinoinut Kauhavan lukio. Hankkeeseen palkattiin laatukoordinaattori ja jokaiseen lukioon tutoropettaja. Hanke kestää lukuvuoden 2023-2024.

 

Laatustrategian tekeminen

Laatustrategia rakentuu neljälle laatutekijälle: laadukas oppiminen, hyvinvointi ja osallisuus, kehittyvä toimintakulttuuri ja lukiokoulutuksen saavutettavuus ja digitalisaatio. Jokainen laatutekijä on jaettu tavoitteisiin ja niiden saavuttaminen perustuu kriteereihin. Opettajat miettivät laatutekijöiden pohjalta hyviä käytänteitä, kriteereitä ja toimenpiteitä kahden VESO-koulutusillan aikana. Lukion arviointia varten tehtiin webropol-kysely opettajille, opiskelijoille ja huoltajille. Lisäksi lukiot voivat arvioinnissaan käyttää ulkopuolista kouluterveyskyselyä ja TEAviisaria tai omia kyselyitä. Tulosten perusteella lukiot käsittelivät laatutekijöiden sisältämiä tavoitteiden kriteereitä. Jatkossa valitaan tietyt kehittämiskohteet laatutekijöistä ja toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi.

 

Kauhavan lukion laatustrategiasta nousivat seuraavat kehittämiskohteet kahden seuraavan lukuvuoden ajaksi:

1)      Kestävä kehitys

2)      Opiskeluympäristön kehittäminen (erityisesti lukiolaisten tilat)

3)      Opettajien työhön perehdyttäminen ja työn kuormittavuuden vähentäminen

 

Opiskelijoiden hyvinvointia on lisäksi tarkoitus edistää 4L-hankkeen jatkohankkeella Lakeuden lukioiden oppimisen tuen kehittäminen, johon on saatu 20.12.2023 Opetushallitukselta 93.600 euron avustus lukuvuodeksi 2024-2025. Tätä hanketta koordinoi Kauhavan lukio.

 

Esityslistan liitteenä on Härmän ja Kauhavan lukioiden laatustrategiat.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee tiedoksi tehdyn laatutyön ja hyväksyy Kauhavan ja Härmän lukioiden laatustrategiat pohjaksi tulevien vuosien laatutyöhön.

 

Lausuntonaan laatustrategiasta lautakunta toteaa seuraavaa:

 

Laatustrategiassa on otettu hyvin huomioon opetuksen eri puolet ja koulutukseen liittyvät laatutekijät. Valitut arviointitiedot ovat riittävät ja Kauhavan lukio käyttää monipuolisesti hyväkseen erilaisia tiedonkeruumenetelmiä. Laatustrategian tärkeimmäksi tavoitteeksi nähdään oman lukiokoulutuksen johtaminen, ohjaaminen ja kehittäminen. Laatuarviointi otetaan huomioon lukuvuosittain asetettavin kehittämiskohtein. Joka vuosi ei tehdä koko laatustrategian arviointia - kolmen vuoden välein tehtävä koko laatustrategian arviointi on riittävä. Muutoin arvioidaan lukuvuosittaiset kehittämiskohteet.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että Härmän ja Kauhavan lukioiden rehtorit olivat paikalla kokouksessa tämän pykälän käsittelyn aikana ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, p. 044 4834 805,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________