Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 53


 

Teknisen lautakunnan vuoden 2024 keskuskeittiön investointimäärärahan tarkistaminen

 

Tekninen lautakunta 20.02.2024 § 11 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Antti Hakola

 

Kauhavan kaupunginhallitus on hyväksynyt 26.9.2022 keskuskeittiön pääpiirustukset ja alustavaksi kustannusarvioksi 2.623.000 euroa sekä todennut, että kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä. Valmistelutekstissä on todettu keskuskeittiön kustannuksiksi arviolta 2,4 miljoonaa ja jakelukeittiöiden muutostöihin tarvittavan arviolta 223.000 euroa.

 

Kilpailutuksen jälkeen keskuskeittiön kokonaisurakkahinta täsmentyi 1.779.500 euroon. Tämän lisäksi hankkeelle kohdentuu tavanomaisia rakennuttajan kustannuksia (kalustohankinnat, liittymät, valvonta sekä lisä- ja muutostyöt) noin 620.000 euroa sekä alkuperäiseen varusteluun lisätty noin 120.000 euron varavoimakone. Yhteensä näihin on laskettu kuluvan 2,52 miljoonaa euroa. Keskuskeittiön rakentaminen on näin ollen edennyt lähestulkoon alustavan budjetin mukaisesti.

 

Uuteen tehokkaaseen toimintamalliin (cook&chill) siirtyminen edellytti varsinaisen keskuskeittiön rakentamisen lisäksi jakelukeittiöiden (Kirkkoranta, Kosola, Ylihärmä ja Metsäkulma) muuttamista palvelukeittiöiksi. Henkilöstösäästötavoitteeseen pääseminen edellytti myös siirtymisen ruokasalimalliin, osastoilla ruokailun sijaan.

 

Jakelukeittiöiden muutostöihin alun perin varattu 223.000 euroa on osoittautunut muutostöistä vastaavan tilapalvelupäällikön mukaan riittämättömäksi. Alkuperäinen määrärahavaraus sisälsi ainoastaan uusia laitteita (mm. kylmiöt ja uunit) sekä näiden edellyttämiä pieniä rakennusteknisiä muutoksia. Suunnittelun (Kirkkoranta ja Kosola) edetessä todettiin, että LVIS tekniikkaan piti tehdä isoja muutoksia, johtuen olemassa olevien laitteistojen alitehosta uuteen käyttötarpeeseen. Lisäksi todettiin alkuperäisessä muutossuunnitelmassa olleita puutteita, kuten uusien kylmiöiden edellyttämä upotustila betonilattiaan, jonka vuoksi lattiat jouduttiin uusimaan sekä ruokasalimalliin siirtymisen aiheuttamat tilamuutostyöt. Myös suunnittelukustannukset sekä materiaalien ja laitteiden hinnat ovat nousseet merkittävästi.

 

Kosolan koulun keittiömuutokset toteutettiin kesällä 2023, kokonaiskustannusten ollessa 396.000 euroa. Kirkkorannan toteutus aloitettiin loppuvuodesta 2023 ja saadaan päätökseen maaliskuuhun 2024 mennessä. Kirkkorannan muutostöiden kustannukset ovat noin 400.000 euroa. Näiden toteuttamiseksi keskuskeittiön investointimäärärahaan tehtiin lisäys (määrärahasiirto) vuoden 2023 syksyllä.

 

Kesällä valmistuvan keskuskeittiön loppuun rakentamiseen ja jakelukeittiöiden muutostöihin on osoitettu vuoden 2024 talousarviossa 1.250.000 euron investointimääräraha. Maksuerien (2023 ja 2024) täsmennyttyä on varmistunut, että kevään 2024 aikana rakenteilla olevaan keskuskeittiöön kohdistuu sopimuksenmukaisia menoja 1.343.402,50 euroa ja ensikertavarustamiseen on varattava 40 000 euroa. Kirkkorannan päiväkotiin kuluu vuoden 2024 määrärahaa 60.000 euroa. Nämä lisäävät tarvittavaa määrärahaa noin 195.000 eurolla.

 

Ylihärmän ja Metsäkulman jakelukeittiömuutoksiin on tilapalvelupäällikön mukaan varattava 700.000 euroa. Todelliset kustannukset selviävät suunnittelun edetessä.

 

Vuoden 2024 talousarviossa keskuskeittiöön kohdennettavaan määrärahaan on edellä mainituista syistä lisättävä 895.000 euron varaus. Suunnittelua ohjataan siten, että kaikki kustannukset pyritään minimoimaan, eikä lopullinen määrärahatarve olisi näin suuri.

 

Yhteensä keskuskeittiöhankkeen hankinta-arvo kasvaa 4,06 miljoonaan euroon. Keittiökonsultin laskelman mukaan vuosittainen säästövaikutus on noin 500.000 euroa. Kasvaneet kustannukset pidentävät takaisinmaksuaikaa tällöin noin 3 vuodella.

 

Jakelukeittiöihin tehtävät muutokset olisi kuitenkin ollut syytä toteuttaa ilman keskuskeittiöratkaisuakin. Jakelukeittiöiden muuttaminen palvelukeittiöiksi parantaa kaupungin kriisinsietokykyä merkittävästi, koska palvelukeittiöissä on mahdollista valmistaa ruokaa väliaikaisesti myös sellaisessa tilanteessa, jossa keskuskeittiö ei ole käytettävissä. Jakelukeittiöissä tämä ei ole mahdollista ja sen vuoksi niistä on luovuttu myöhemmissä rakennushankkeissa. Palvelukeittiöiden toimivuus kriisitilanteessa on myös todettu käytännössä, kun kaupunki joutui luopumaan Härmän sairaalan keskuskeittiöstä nopealla aikataululla.

 

Lisäksi ilmanvaihtoon tehdyt muutokset parantavat rakennusten sisäilmanlaatua, jossa on todettu olleen puutteita ennen keittiömuutoksia.

 

 

Esittelijä Vs. tekninen johtaja Maria Annala 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2024 keskuskeittiön investointimäärärahaan tehdään 895.000 euron lisäys.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti vs. teknisen johtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että Ulla Salminen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.07.

 

Lisätietoja Tekninen johtaja Antti Hakola, puh. 050 514 1576,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________

 

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 53  

420/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

Kaupunginjohtaja ja hallintojohtaja ovat pyytäneet teknisen toimen viranhaltijoilta tarkemman selvityksen keskuskeittiön kustannusarvion ylittymisen syistä.

 

Rakentamispäällikkö on toimittanut oheismateriaalina olevan laskelman keskuskeittiön arvioiduista lopullisista kustannuksista.

 

Rakentamispäällikkö ja tilapalvelupäällikkö on kutsuttu kokoukseen esittelemään asiaa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Asian käsittely Harri Ojanperä ehdotti päätösehdotusta täydennettäväksi seuraavasti:

 Kaupunginhallitus edellyttää saavansa

  1. tiedot Ylihärmän ja Metsäkulman päiväkotien keittiöiden muutostöiden suunnitelmista
  2. suunnitelman kilpailutuksesta
  3. selvityksen mihin perustuu budjetoitu hinta-arvio sekä
  4. suunnitelman seurantaraportoinnista suunniteltujen projektien etenemisestä.

 

 Tuula Mäki-Fränti kannatti Harri Ojanperän ehdotusta.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa kaikki kaupunginhallituksen jäsenet ilmoittivat olevansa Harri Ojanperän ehdotuksen kannalla. Kaupunginjohtaja yhtyi Ojanperän ehdotukseen.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

-          merkitsee suulliset tiedonannot tiedokseen; ja

-          päättää palauttaa asian uudelleen tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen Harri Ojanperän ehdottamalla lisäyksellä täydennettynä.

 

 Kaupunginhallitus antaa tekniselle lautakunnalle ohjeen, että lautakunnan on käytävä läpi kaikki lautakunnan vastuulla olevat investoinnit ja selvitettävä mitkä investoinnit voidaan jättää toteuttamatta tai siirtää tuleville vuosille tämän hankkeen toteuttamiseksi.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn aikana paikalla kokouksessa olivat

-          klo 17.13-18.01 rakentamispäällikkö, vs. tekninen johtaja Maria Annala

-          klo 18.02-18.31 tilapalvelupäällikkö Ulla Salminen

-          Annala ja Salminen poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa

-          kokous keskeytettiin klo 18.31

-          kokousta jatkettiin klo 18.46.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________