Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 42


 

Valtuustoaloitteeseen vastaaminen / Jäähallin käyttöasteen nostaminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.01.2024 § 7 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Keskustan valtuustoryhmän jättämässä valtuustoaloitteessa todetaan seuraavaa:

Kauhavan jäähallin varauskalenterissa arkipäivät ovat pääosin tyhjänä pitkälle iltapäivään. Ulkojäiden tilanne on epävarma, ja meillä on kuitenkin olemassa oleva jää jäähallissa.

 

Varhaiskasvatuksessa on innokkaita aikuisia, jotka mielellään liikuttavat lapsia monipuolisesti. Tämä myös lisäisi lasten liikuntataitoja ja liikunta-aktiivisuutta kohti suositusten mukaista 3 h päivässä. Nyt kun sote-palvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille, on kunnan yksi tärkeimpiä tehtäviä terveyden edistäminen.

 

Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Kauhavan kaupungissa jatketaan hyvää käytäntöä mahdollistaa jäähallin käyttöä entistä laajemmin päiväkodeille, eskareille ja kouluille koko Kauhavan alueella mahdollistamalla myös kuljetus muista kaupunginosista.

 

Valtuustoaloitteen esitystä on valmisteltu varhaiskasvatus- ja opetuspäällikön ja sivistysjohtajan kanssa yhteistyössä ja valtuustoaloitteen esityksen todetaan olevan hyvä. Kaikenlaiseen liikuntaan ja sen lisäämiseen tulee kannustaa sekä varhaiskasvatusikäisiä että perusopetuksen oppilaita. Kauhavan jäähallia hyödynnetään Kauhavan alueen päiväkodeissa sekä Kauhavan yhtenäiskoulun osalta merkittävästi, mutta vähemmän muiden kaupunginosien osalta. Haasteena ovat kuljetuskustannukset, jotka asettavat reunaehdot sille, miten laajasti jäähallia on mahdollista hyödyntää.

 

Kauhavan jäähallia on hyödynnetty osana hankkeiden mahdollistamaa rahoitusta. Aluehallintoviraston hanke Kärrynpyörää kaiken ikää -hankkeen sekä Harrastamisen riemua Kauhavalla -hankeen puitteissa on pystytty tarjoamaan lapsille, oppilaille ja perheille maksuttomia vuoroja jäähallista.

 

Päiväkotien toimintaa ohjaavaan valtakunnalliseen ja paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ei ole määriteltynä luisteluopetusta eikä myöskään perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Liikunnalliseen elämäntapaan ohjaaminen tulee kuitenkin olla tavoitteena. Päiväkotien ja perusopetuksen koulujen lähiympäristö tarjoavat monipuolista liikuntaa tukevia liikuntapaikkoja niin hiihdon kuin luistelun osalta.

 

Koska hallitusohjelmaankin on kirjattuna liikunnan lisäämisen velvoite on asiaa kehitettävä ja haettava ratkaisuja myös jääliikunnan edistämiseksi. Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö ja aluehallintovirasto asettavat monia hankerahoituksia avoimeen hakuun ja näiden rahoitusten avulla on mahdollista tarjota esimerkiksi kaikille Kauhavan kaupungin esioppilaille luistelukoulua yhteistyössä paikallisten kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tai Kauhavan kaupungin osaavan henkilöstön toimesta. On myös tärkeää kannustaa Kauhavan asukkaita omaehtoiseen jääliikunnan harrastamiseen erilaisten liikuntakampanjoiden avulla. Jäähallin käyttöasteen lisääminen on mahdollista lähinnä kaupungille myönnettyjen hankerahoitusten avulla ja pienemmässä muodossa myös päiväkotien ja koulujen omien budjettien rajoissa.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee aloitteen vastauksen tiedokseen ja lähettää valtuustoaloitteen lausunnon edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle käsiteltäväksi.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan päätösehdotuksen.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että

-          Seppo Joensuu ja Anu Ylinen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, todettiin --------------.

-          opetuspäällikkö oli paikalla kokouksessa tämän pykälän käsittelyn aikana. Opetuspäällikkö poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________

 

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 42  

257/00.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

Keskustan valtuustoryhmän 13.11.2023 jättämä valtuustoaloite on oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

  1. merkitsee kasvatus- ja opetuslautakunnan vastauksen Keskustan valtuustoryhmän jäähallin käyttöasteen nostamista koskevaan valtuustoaloitteeseen tiedoksi
  2. antaa vastauksen valtuustolle tiedoksi
  3. esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________