Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 49


 

Ostopalvelu- ja yhteistyösopimus työpajatoiminnan järjestämisestä Evijärvellä

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 49  

623/14.00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala

 

Hyvinvointialueiden valmisteluvaiheessa vuonna 2022 kunnissa toimivien työpajojen tilanne näyttäytyi epäselvänä. Tämän takia kunnat päätyivät erilaisiin ratkaisuihin toiminnan osalta.

 

Osa Etelä-Pohjanmaan pajoista siirtyi sellaisenaan hyvinvointialueelle. Erityisesti sellaiset pajat, jotka olivat sosiaalihuollon toimialalla ja erillään nuorten työpajatoiminnasta. Yksi paja esimerkiksi jaettiin vastuunjakotaulukolla hyvinvointialueen pajatoimintaan ja kunnalle siirtyvään nuorten työpajatoimintaan (Kuussote).

 

Kauhavalla päädyttiin Kuntayhtymä Kaksineuvoisen aloitteesta siirtämään koko Kaksineuvoisen pajatoiminta Työpaja Junkin ja Evijärven Työpaja Kieppiksen osalta Kauhavan kaupungille 1.11.2022 alkaen. Lähtökohtaisesti ainoastaan nuorten työpajan (ja aikuisten työpajan niiltä osin kuin kyse ei ole kuntouttavasta työtoiminnasta) olisi tullut siirtyä kaupungille. Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu, joka on kuulunut 1.1.2023 alkaen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle.

 

Kauhavan kaupunki on huomauttanut hyvinvointivointialuetta Kauhavan ja Evijärven työpajojen tilanteesta kuntouttavan työtoiminnan osalta ensimmäisen kerran keväällä 2023 työllisyydenhoitoa koskevan rajapintasopimuksen laadinnan yhteydessä. Tämän myötä on käyty useita neuvotteluja Kauhavan kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa siitä, miten pajatoiminta tulisi Kauhavalla ja Evijärvellä tarkoituksenmukaisella tavalla järjestää.

 

Kauhavan kaupunki on tehnyt hyvinvointialueelle 1.9.2023 kirjallisen ehdotuksen siitä, että kuntouttavan työtoiminnan työpajatoiminta siirtyisi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2024 alkaen liikkeenluovutuksena. Samassa yhteydessä Kauhavan kaupunki ehdotti, että Kauhavan kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen välinen horisontaalinen yhteistyö koskien kuriiripalvelua ja pyykkien pesemistä päättyisi 31.12.2023 ja, että hyvinvointialue järjestäisi em. palvelut esimerkiksi paikallisille yrityksille suunnatun kilpailutuksen perusteella.

 

Kuriiripalvelu ja pyykkien peseminen päättyi sovitusti 31.12.2023. Näistä Kauhavan kaupungin tuottamista palveluista kaupunki on saanut asianmukaisen korvauksen hyvinvointialueelta horisontaaliseen yhteistyöhän perustuen. Kuntouttavan työtoiminnan osalta asia ei kuitenkaan vielä viime vuonna edennyt, joten Kauhavan kaupunki uusi 1.2.2024 esityksensä kuntouttavan työtoiminnan siirtämisestä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 1.7.2024 alkaen.

 

Asiaan liittyvissä neuvotteluissa on lopulta alkuvuodesta 2024 syntynyt yhteinen näkemys siitä, että kuntouttavan työtoiminnan tuottaminen siirretään hyvinvointialueen tuottamaksi palveluksi vaiheittain vuonna 2024. Vuoden 2023 kuntouttavan työtoiminnan kustannusten korvaamisen osalta neuvottelut ovat sen sijaan edelleen kesken.

 

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialuejohtaja on 5.3.2024 tehnyt oheisen viranhaltijapäätöksen, jonka mukaisesti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue irtisanoo kuntouttavan työpajatoiminnan tuottamisen Kauhavan kaupungin kanssa seuraavasti.

-          Hyvinvointialue vastaa Evijärven alueen kuntouttavan työtoiminnan tuottamisesta itse 1.4.2024 alkaen.

-          Kauhavan Junki -pajan tuottaman kuntouttavan työtoiminnan osalta selvitetään tarkoituksenmukainen palvelun tuottamistapa viimeistään 30.6.2024 mennessä.

-          Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue korvaa vuoden 2024 alusta syntyneet todelliset kustannukset kuntouttavan työtoiminnan tuottamisesta 31.3.2024 saakka sekä Kauhavan Junki -pajan että Evijärven Kieppis -työpajan osalta.

-          1.4.2024 alkaen kustannukset korvataan Kauhavan Junki -pajan osalta toiminnan neuvoteltuun irtisanomiseen saakka.

 

Kauhavan kaupungin ja Evijärven kunnan välillä on tehty lokakuussa 2022 oheinen ostopalvelu- ja yhteistyösopimus koskien työpajatoiminnan järjestämistä Evijärven Kieppis-työpajalla (Kauhavan kaupunginhallitus 12.09.2022 § 193). Sopimuksen irtisanomisaika on yksi vuosi. Sopimuksessa kuitenkin mainitaan, että sopimuksen päättymisestä ja sen muuttamisesta voidaan sopia sopimusosapuolten keskinäisellä sopimuksella.

 

Jokaisen Evijärven ja Kauhavan pajalle ohjatun asiakkaan osalta on tehty Kauhavan kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan Hyvinvointialueen välinen sopimus, joka on otsikoitu seuraavasti" Sopimus kuntouttavasta työtoiminnasta". Asiakaskohtaisiin kuntouttavan työtoiminnan sopimuksiin perustuen:

-          Kauhavalla Työpaja Junkilla toteutui vuonna 2023 nuorten työpajatoiminnassa yhteensä 1329 työpajapäivää, joista kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla yhteensä 833 työpajapäivää eli 63 % toteutuneista työpajapäivistä. Junkin aikuisten työpajalla toteutui puolestaan yhteensä 1122 työpajapäivää, joista kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla 667 pv eli 59 % toteutuneista työpajapäivistä.

 

-          Evijärvellä Evijärven kunnan vuokratiloissa toimivassa Työpaja Kieppiksessä toteutui aikuisille 522 työpajapäivää, joista kaikki olivat kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla.

 

Evijärven Kieppiksen työpajatoiminta on siten käytännössä kokonaisuudessaan kuntouttavaa työtoimintaa. Edellisen perusteella ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen päätökseen vedoten selkeintä on, että Kauhavan kaupunki esittää Evijärven kunnalle, että ostopalvelu- ja yhteistyösopimus työpajatoiminnan järjestämisestä Evijärvellä ja tilojen vuokrasopimus päätetään 31.3.2024.

 

Kauhavan kaupunki on laskuttanut Evijärven kunnalta työpajatoiminnan järjestämisestä tehdyn yhteistyösopimuksen mukaiset kustannukset 30.6.2024 saakka. Kauhavan kaupunki hyvittää Evijärven kuntaa Evijärven kunnalle kuuluvan osuuden mukaisesti myöhemmin vuoden 2024 aikana.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

 

-          esittää Evijärven kunnalle, että ostopalvelu- ja yhteistyösopimus työpajatoiminnan järjestämistä koskien Kieppiksen toimintaa sovitaan päättyväksi 31.3.2024; ja

-          että Kauhavan kaupungin ja Evijärven kunnan välinen vuokrasopimus koskien Kieppiksen tiloja päättyy 31.3.2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________