Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elämänlaatulautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 35


 

Valtuustoaloitteeseen vastaaminen/ Uimahalli Kauhavalle

 

Elämänlaatulautakunta 12.06.2024 § 35  

257/00.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Vastaaminen valtuustoaloitteeseen "Uimahalli Kauhavalle"

 

Valtuustoaloitteessa esitetään uimahallia Kauhavalle ja eri ikäisten hyötymistä uimahallipalvelujen käyttäjänä. Valtuustoaloitteessa nostetaan esille tärkeitä, kehittämisen arvoisia ideoita, joista esimerkkinä vesiliikunnan avulla monen ikäihmisen on mahdollista ylläpitää toimintakykyä ja mahdollistaa kotona asuminen pitkään.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman mukainen uimaopetus ja uimataidon saavuttaminen on edistynyt Kauhavalla viimeisen lukuvuoden aikana huomattavasti, koska lautakuntatasolla määriteltiin uimakertojen määrä / oppilas sekä saavutettavan uimataidon taso. Koululaisuinteja on pystytty toteuttamaan tavoitteen mukaisesti sekä Härmän kylpylässä että Lapuan uimahallissa. Koululaisuinnit tulee jatkossakin turvata riittävällä määrärahavarauksella, koska perusopetuksen opetussuunnitelmassa on uimataidosta selkeä kuvaus. Myös erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden uimahallikäynnit on hoidettu opetussuunnitelman mukaisesti.

 

Kauhavan kaupungin sivistystoimialalla on hyödynnetty monipuolisesti hankkeita, joita muun muassa Opetushallitus, Aluehallintovirasto, opetus - ja kulttuuriministeriö ovat avustaneet. Yhtenä esimerkkinä on Suomen harrastamisen mallin tai Kauhavalaisittain sanottuna "Harrastamisen riemua Kauhavalla" sekä "Kärrynpyörää kaiken ikää- hankkeet ovat mahdollistaneet myös eri ikäisten uintiharrastamisen yhtenä kuntoliikunnan muotona.

 

Kaupunginhallitus on 27.5.2024 olleessa kokouksessaan §82 käsitellyt Vuoden 2025 talousarvion laadintaohjetta, jossa otetaan kantaa myös investointeihin. Kauhavan kaupungin investoinnit ovat jo vuosia olleet selvästi suunnitelman mukaisia poistoja korkeammat. Vuoden 2025 taloussuunnitelman mukaan investointitaso tulee myös vuonna 2025 olemaan vuosikatetasoa korkeampi.

 

Kuntatalouden liiallisen kiristymisen estämiseksi on investointeihin ja vastuiden kasvuun kiinnitettävä huomiota. Poistoja lisäävät investoinnit tulee rajata vain välttämättömiin hankkeisiin. Lisäksi tulisi toteuttaa vain ns. kannattavia investointeja, joilla on alentava vaikutus käyttötalousmenoihin ja joiden takaisinmaksuaika on kohtuullinen.

 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Kauhavalla on Härmän kylpylä, jonka hyödyntämistä valtuustoaloitteen mukaisiin käyttötarkoituksiin tulee jatkoselvittää ja kehittää uusia yhteistyömuotoja yrittäjien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Myös hanketoiminnan mahdollisuudet tulee jatkossa huomioida myös uintiliikunnan edistämisen näkökulmasta.

 

Lisäksi Kauhava kaupungilla on jo käytössään toimiva Kauhava-kortti, jolla kuntalainen saa merkittävän alennuksen Härmän kylpylän uintikerrasta. Elämänlaatulautakunta toteaa loppulausunnossaan, että uimahallin saaminen Kauhavalle olisi kansanterveyden näkökulmasta erinomaisen kannatettava hanke, mutta kaupunginhallituksen investointiohje ei anna sille mahdollisuutta lähivuosien aikana.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Päätösehdotus Elämänlaatulautakunta päättää hyväksyä valtuustoaloitteen vastaamisen lausuntonaan ja lähettää valtuustoaloitteen jatkokäsittelyä varten kaupunginhallitukselle sekä valtuustolle.

 

 

Sivistysjohtajan muutettu päätösehdostus

 

 Keskustelun aikana nousi muokkaustarve lausuntoon seuraavasti: Vaikka uimahallin saaminen Kauhavalle olisi kansanterveyden näkökulmasta kannatettava hanke, ei kaupunginhallituksen investointiohje anna sille mahdollisuutta lähivuosien aikana. Elämänlaatulautakunta päättää hyväksyä valtuustoaloitteen vastaamisen lausuntonaan ja lähettää valtuustoaloitteen jatkokäsittelyä varten kaupunginhallitukselle sekä valtuustolle.

 

Päätös Elämänlaatulautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan muutetun ehdotuksen.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 4834 805, etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________