Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 6


 

Vuoden 2024 talousarvion investointiosan ja rahoitusosan tarkistaminen / Teknisen lautakunnan määräraha Kiinteät rakenteet ja laitteet / Yrittäjäntien jatkaminen VT 19 teollisuusalueella

 

Kaupunginhallitus 29.01.2024 § 17 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala

 

MSK Plast Oy / MSK Group Oy:n konsernijohto on esittänyt Kauhavan kaupungille 16.1.2024 saapuneella kirjelmällä Yrittäjäntien jatkamista VT19 teollisuusalueella.

 

Kyseessä on asemakaavan mukainen tieyhteys, joka sijoittuu seuraavien tilojen alueelle: 233-424-1-21 Karhuvuori ja 233-424-1-136 Rautatiealue. Alueella on maanomistusta Kauhavan kaupungilla ja MSK Group Oy:llä. Kyseessä on pääosin entinen ratapohja.

 

Tien jatketta tarvitaan Vt. 19 logistiikan parantamiseksi. Uusi tieyhteys parantaa liikenneturvallisuutta ja mahdollistaa MSK Groupin Suomen toimintojen kasvattamisen ja keskittämisen Kauhavan Ylihärmään. Välittömänä vaikutuksena uusi tieyhteys mahdollistaa vuoden 2024 aikana toteutettavan MSK Plast Oy:n 3400 m²:n tehdaslaajennuksen ja siihen liittyvän rekkaliikenteen kehittämisen.

 

Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kaavan mukaisen tieyhteyden rakentaminen kuuluu kunnan perustehtävään.

 

Alustavan arvion mukaisesti uutta tietä tarvitaan noin 130 metriä. Tieyhteyden kustannusarvio on noin 100.000 euroa ja se tulisi rakentaa kevään 2024 aikana.

 

Vuoden 2024 talousarvion investointiosassa tekniselle lautakunnalle on myönnetty 1.542.700 euron määräraha kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin. Määrärahasta 815.000 on sidottu talousarviokirjassa määrättyihin kohteisiin. Jäljellä jäävä 727.700 euroa kohdistetaan teknisen lautakunnan päätöksellä kaavateiden ja kevytväylien rakentamiseen, perusparantamiseen ja päällystämiseen, hulevesiverkostoon, Rengon alueen 3. ja 4. vaiheen tiestön ja kunnallistekniikan perusparannukseen sekä suunnittelukustannuksiin. Tekninen lautakunta käsittelee määrärahan kohdistamisen eri osahankkeille kokouksessaan 30.1.2024. Kohdistettava määräraha on kuitenkin niin tiukka, että Yrittäjäntien jatkamisen kustannusten sisällyttäminen siihen ei ole mahdollista.

 

Jotta ao. kaavatiehanke voidaan toteuttaa, tulee kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin myönnettyä määrärahaa korottaa 100.000 eurolla. Tässä vaiheessa vuotta ei ole tiedossa, että jonkin toisen hankkeen tai hankeryhmän määrärahan käyttö olisi budjetoitua pienempi. Näin ollen talousarviotarkistusta ei voida toteuttaa määrärahojen välisenä siirtona.

 

Tarkistuksen jälkeen Kiinteät rakenteet ja laitteet -hankeryhmän määräraha on 1.642.700 euroa. Määrärahasta sidotaan 100.000 euroa Yrittäjäntien jatkamiseen. Tarkistuksen jälkeen teknisen lautakunnan investointimäärärahojen yhteismäärä on 13.497.700 euroa ja kaupungin investointimenojen kokonaismäärä 15.760.700 euroa.

 

Investointiosan lisäksi talousarviomuutoksesta aiheutuu 100.000 euron tarkistustarve myös vuoden 2024 rahoitusosaan. Kun investointimenojen tarkistettu kokonaismäärä viedään rahoituslaskelmaan, pienenee toiminnan ja investointien rahavirta 100.000 eurolla. Määrärahalisäys rahoitetaan kassavaroilla, jolloin rahoituslaskelmassa rahavarojen muutos on -1.035.760 euroa.

 

Lisätietoja oheismateriaalista.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2024 talousarvion investointiosaa ja rahoitusosaa tarkistetaan seuraavasti:

 

Investointiosa

Tekninen lautakunta

Hankeryhmä

Määrärahan

tarkistus, €

Uusi

määräraha, €

Kiinteät rakenteet ja laitteet

Määräraha

-          josta 100.000 euroa sidotaan Yrittäjäntien jatkon rakentamiseen

 

+100.000

 

1.642.700

Investoinnit yhteensä

Määrärahat

 

+100.000

 

15.760.700

 

Rahoitusosa

Muutos,

Uusi summa, €

Investointimenot

+100.000

15.760.700

Toiminnan ja investointien rahavirta

 

-100.000

 

-10.469.130

Rahavarojen muutos

-100.000

-1.035.760

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________

 

 

Kaupunginvaltuusto 18.03.2024 § 6  

51/08.00.00/2024  

 

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

______________________________