Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 18


 

Kuntarahoitus Voltti - Piri - Sorvisto laajakaistahankkeeseen

 

Kaupunginhallitus 29.01.2024 § 18  

376/14.00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala

 

Ennen koronavuosina alkanutta vilkasta valokuiturakentamisen buumia, Kauhavalla valokuituyhteyden piirissä oli ainoastaan 17 % talouksista. Viimeisimmän tilaston mukaisesti saatavuus on parantunut merkittävästi. 1000 Mbit / s yhteyden piirissä oli syyskuussa 2023 yhteensä 49 % kodeista. Alueella on ollut käynnissä aktivointihankkeita ja myös kaupunki on jakanut erillistä esiselvitysrahoitusta. Selvitysten pohjalta hankkeille on haettu rahoitusta maaseuturahoituksesta ja Traficomin laajakaistatuesta. Hankkeita on toteutettu myös markkinaehtoisesti.

 

Alajärven Puhelinosuuskunta Japo (Y-tunnus 0177601-1) on päättänyt rakentaa valokuituverkon Kauhavalla Voltin, Pirin ja Sorviston alueelle sekä Salon, Ylikosken, Saarijärven ja Porkholman alueille. Japo esittää em. hankkeille hanketukea ELY-keskuksen maaseuturahoituksesta sekä kuntarahoitusosuutta Kauhavan kaupungille.

 

Hankkeiden toteutumisen ehtona on, että Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus myöntää rakentamiseen hanketuen ja, että Kauhavan kaupunki myöntää vaadittavan kuntarahoitusosuuden.

 

Voltti - Piri - Sorvisto -alueen laajakaistahanke

-          Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 495.000 euroa ja kuntarahaesitys hankkeelle on 47.000 euroa.

-          Liittyjien määrä tällä hetkellä on 56 kiinteistöä.

-          Liittymähinta/kiinteistö on 790 euroa sis. alv 24 %. Hinta sisältää liittymän hinnan päätelaitteineen asennettuna.

-          Liittymän 300 / 300 Mbit palvelumaksu on 39 euroa / kk ja liittymän 1000 / 500 Mbit palvelumaksu on 49,90 euroa / kk.

Hanke toteutuu, mikäli se saa myönteisen rahoituspäätöksen ELY-keskukselta. Rakentaminen käynnistetään sen jälkeen, kun myönteinen rahoituspäätös on saatu. Arvioitu rakentamisaika on syksy 2024-kevät 2026.

 

Lisätietoa oheismateriaalista.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää Alajärven Puhelinosuuskunta Japon Voltti - Piri -Sorvisto laajakaistahankkeelle enintään 47.000 euron kuntarahoitusosuuden.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________