Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 7


 

Valtionosuudet ja perusopetuksen kotikuntakorvaus vuodelle 2024

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 7  

2/02.05.01.03/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Liisa Salo

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta sekä veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt päätöksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) ja vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetuista valtionosuuksista vuodelle 2024.

 

Kauhavan kaupungille on myönnetty seuraavat valtionosuudet:

 

Valtiovarainministeriö

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

11.725.582 euroa

josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

6.990.858 euroa

Veroperustemuutoksista johtuva veromenetysten korvaus

3.392.007 euroa

Opetus ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuritoimen sekä vapaa sivistystyön rahoitusta varten myönnetty valtionosuus

65.167 euroa

Yhteensä

15.182.756 euroa

 

Kauhavan kaupungin vuoden 2024 talousarviossa on peruspalvelujen valtionosuudeksi budjetoitu 11.812.000 euroa eli myönnetty valtionosuus on 86.418 euroa budjetoitua pienempi. Veromenetysten korvausta on budjetoitu 3.408.000 euroa eli 15.993 euroa myönnettyä enemmän. Opetus- ja kulttuuriministeriön muihin valtionosuuksiin on budjetoitu -729.300 euroa. Päätöksen mukainen OKM:n valtionosuusrahoitus on 794.467 euroa budjetoitua korkeampi.

 

Valtionosuuspäätösten mukainen yhteenlaskettu valtionosuuksien määrä on 692.056 euroa budjetoitua korkeampi. Ero selittyy merkittäviltä osin perusopetuksen valmistavan opetuksen rahoituksesta, johon saatiin talousarviossa huomioimaton arviokorjauserä. Opetus- ja kulttuuriministeriö kuitenkin tarkistaa vuoden 2024 valtionosuutta varainhoitovuoden keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien sekä perusopetuksen valmistavan opetuksen kuukausimäärien mukaiseksi vuoden 2024 loppuun mennessä. Myös peruspalvelujen valtionosuuteen saattaa tulla tarkistuksia.

 

Edelleen valtiovarainministeriö on tehnyt päätöksen kuntien perusopetuksen kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2024. Kotikuntakorvauksen perusosaksi on vahvistettu 7.459,25 euroa. Kotikuntakorvaus on portaittain oppilaan iän perusteella ja saadaan kertomalla 6-vuotiaiden osalta luvulla 0,61, 7-12-vuotiaiden osalta luvulla 1,00 ja 13-15-vuotiaiden osalta luvulla 1,60. 16-vuotiaille perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitettua perusopetusta suorittaville oppivelvollisille kotikuntakorvaus määräytyy 13-15 vuotiaiden kotikuntakorvausperusteen mukaan.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee valtionosuuspäätökset ja perusopetuksen kotikuntakorvauksen perusosan määrää koskevan päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Liisa Salo, puh. 050 330 5286,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

 

______________________________